keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mitä pelasin vuonna 2015


1.1.2015 heti siinä puolenyön jälkeen, kun raketit oli katseltu ja palattiin sisälle pelaamaan, niin aloin tekstitiedostoon naputella ylös aina, kun olin pelannut jotain peliä. Hei olen insinööri tarvitsen välillä dataa. Varmasti joku peli on jossain vaiheessa vuotta unohtunut, mutta varsin tunnollisesti niitä naputtelin ylös ja aloitin itseasiassa jo uuden listauksen tällekin vuodelle. Pelejä kertyi lopulta sattumalta 52 kappaletta eli tasan peli per viikko, joka on ihan mukava saalis.  Monia pelejä on tottakai tullut pelattua useita kertoja vuoden aikana, mutta näitä en seurannut erikseen. En osannut yhtään arvailla, millaiseen summaan lopulta päätyisin, mutta tämä kuulostaa sinäänsä ihan hyvältä tulokselta. Vaihtelua on ainakin ollut ja ei tämä ole tullut edes millään hektisellä tahdilla, vaan aina silloin tällöin pienen peli-illan pitämällä. Säännöllisempi pelaaja saa siis helposti huomattavasti isomman luvun aikaiseksi.

Tämä on muuten ihan hyvä tapa myös seurailla, että mitkä pelit olisi aika myydä lautapelikaapista eteenpäin. Lautapelien lisäksi olen tosin kirjannut kaikki pöytäpelit samaan listaan sen enempää syrjimättä. Ja juu huijasin sen verran, että merkkasin erikseen normaalin X-Wingin ja X-Wing Epicin. Onhan se WH40K:n Apocalypsekin nyt ihan eri saavutus, kuin normipeli. Itse lopullinen lista näyttää nyt sitten tältä:

7 Wonders
Aavikon karavaanit
Alhambra
Ashes: Rise of The Phoenixborn
Bang!
Bang! The Dice Game
Betrayal at House on the Hill
Blood Bound
Blood Bowl
Blood Bowl Team Manager
Boss Monster
Cards Againts Humanity
Citadels
City of Remnants
Colt Express
Cthulhu Dice
Dead of Winter
Dogs of War
Dungeon Petz
Dungeons & Dragons
Eclipse
Eldritch Horror
Escape The Curse of the Temple
Exploding Kittens
Fairy Tale
Galaxy Trucker
Gang of Four
Gloom
Guillotine
Hanabi
Hero Quest
Kings of Mithril
Legendary: Villains - a Marvel Deck Building Game
Lords of Waterdeep
Love Letter
Monty Python Fluxx
Power Grid
Qin
Sheriff of Nottingham
Smallworld
SmashUp
Star Fluxx
The Resistance
Thurn und Taxis
Ticket To Ride
Tsuro
Warhammer 40.000
X-Com
X-wing
X-Wing Epic
Zombicide
Zombie Dice

Ja sitten uutta putkeen...

Edit 31.1.2016 Kirjanpidosta uupui pari peliä vielä.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Valkoista Kania näkynyt?

Hnnngh ei omia töitään pitäisi ikinä katsoa näin isona...
Tämä tuli tehtyä jo muutama kuukaisi viime vuoden puolella, mutta ensimmäisiä kuvia tuli napattua vasta nyt. Porin Pelikaupalla pidettiin pitkästä aikaa maalauskilpailu vaihtuneen johdon myötä. Aiheena oli monelle tavallista haastavampi "Lasten satumaailma", mutta tästäkin huolimatta töitä kisassa oli enemmän, kuin koskaan liikkeen historiassa. Itse väsäilin warhammerin Empire Engineeristä hieman Liisa Ihmemaassa henkistä teosta. Muutoin figu alkuperäisessä kuosissaan, mutta tein tälle greenstuffilla kunnon hatun, kuten aiheeseen kuuluu. Suuren yleisön äänestyksellä ratkeavat kisat ovat aina hieman ailahtevia, mutta en missään nimessä voi valittaa, kun toinen sija napsahti kania jahtaavalla hatuntekijällä. Tuli hieman kirkkaita työpöytäkuvia, joten täytyy koittaa laatikossa kuvaamista vielä myöhemmin.

Kerros nyt tirppa missä se jänöjussi on...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Blood Bowlin pelaaminen Halflingeilla

Tuorein Porin Blood Bowl-liiga on nyt omalta osaltani taputeltu pakettiin. Halfling-joukkueeni ura kun valitettavasti, joskaan ei kovin yllättävästi, päättyi pudotuspeleissä. Tämän kokemuksen innoittamana kuitenkin kasasin jo ensimmäisen tiivistelmän aiheesta.


Cue the Music...

maanantai 4. tammikuuta 2016

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

GW:n synttäreillä bongattu uusia Blood Bowl figuja - Katso kuva(linki)t


En pysty pysäyttämään itseäni otsikon kanssa tähän aikaan. Enivei ilmeisesti Games Workshopin Birthday Open Dayssä on ollut esillä pari uutta Blood Bowl figua ja kuvia niistä alkaa saapumaan nettiin.

Tässä pari ensimäistä blogia, joista kuvia jo bongasin:
Tartan Paint Studios
Battle Bunnies
Sepulchre of Heroes
recalcitrantdaze

Saako jo itkeä onnesta?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...