Varoitus: Tämä artikkeli sisältää analyysejä ja tarpeettoman yksityiskohtaisesti avattuja valintoja, joista ilman päänsärkyä selvinnevät vain tapahtumien organisointia harrastavat. Lukekaa omalla vastuulla.
Viime lauantaina vietettiin Porin kaupunginkirjastolla pienimuotoista figutapahtumaa osana kansallista pelipäivää. Homma pyörähti liikkeelle oikeastaan jo niinkin aikaisin, kuin tänä keväänä, kun olin kirjastolla palaveeraamassa erään täysin toisen harrastustapahtuman johdosta ja siinä samalla tulin maininneeksi, että myös paikalliset figupelaajat ovat alkaneet järjestäytyä. Fiksuna ihmisenä kirjastotäti tarttui heti tilaisuuteen ja kyseli, että olisiko jotain tälläistä ohjelmaa mahdollista järjestää kirjastollakin ja esimerkiksi juuri kansallisena pelipäivänä. Eipä asiaan sen kummallisempaa alkukipinää sitten tarvittukaan.
Vaikka itselläni kokemusta olikin yhteistyöstä kirjaston kanssa, niin laitoimpa tuolloin heti mailia
Warheadin-porukalle, koska muistin nähneeni heidän
järjestäneen hieman vastaavan tapahtuman paikallisella kirjastollaan aivan vähän aikaa sitten. Sainkin pojilta heti vastaukseksi hyvän selonteon siitä miten heillä tapahtuman järjestelyt olivat menneet ja vinkkejä heidän kokemuksiensa perusteella. Näin sain heti lisää etumatkaa tapahtuman suunnitteluun.
Kun vuosi eteni lähemmäs syksyä, niin päästiin varsinaisiin valmisteluihin eli figuseuran aktiivien kanssa miittiemme yhteydessä porukalla suunniteltiin tapahtumaa ja käytiin läpi mitä paikallisilta harrastajilta mahtaisi löytyä ja mitä niistä kannattaisi kantaa kirjastolle. Tietysti pohdimme myös, että miten harrastusta voisi esitellä muutenkin, kuin näyttelyjen avulla ja sehän tarkoittaa luonnollisesti itse pelaamista!
Oleellisinta tässä kohtaa olikin miettiä, että mistä peleistä yleisö saisi eniten irti. Äkkiseltään voisi ajatella, että olisi hyvä idea heittää vieretysten pyörimään 40k- ja faba-matsit, mutta todellisuudessa ne eivät yhdessä tuottaisi juurikaan lisäarvoa, sillä tavalliselle katsojalle molemmilla pöydillä vain työnneltäisiin ympäriinsä outoja tinasotilasmättäitä. Yksi hammeripeli saisi siis riittää ja koska 40k on näistä Porissa hieman enemmän pelattu ja aktiivisempi, niin luonnonvalinta osoitti siihen.
Laitoimme pelipäivänä kokoon täysimittaisen pelipöydän ja heitimme sen ääreen pari pelaajaa isohkojen armeijoiden kanssa mittelemään voimiaan. Tarkoituksena oli, että yleisö pääsee ensinnäkin näkemään varsinaista figupelaamista, mutta tarjosimme myös mahdollisuuden halukkaille päästä itse kokeilemaan pikku-ukkojen komentamista. Varasimme peliin "reserveiksi" muutamia yksiköitä eri roduilta ja teimme niille pienet infolaput mukaan. Näiden ja avustajan opastuksella pääsisi sitten auttamaan jompaa kumpaa pelipöydällä etenevää armeijaa. Sen ihmeempiä skenaarioita tai muuta ei pelissä käytetty vaan paino oli tottakai ihan vaan rennolla pelaamisella.
Blood Bowl on myös paikallisesti kova juttu, vie vähän tilaa, tarjoaa ei-sotaisan vaihtoehdon (vaikkei vähemmän raakaa) ja antaa taas yhden erilaisen figupelaamisen mallin, joka on varsinkin lautapelaajille helppo lähestyä. Oli siis helppoa päätyä levittämään ottelu yhdelle pienemmälle pöydälle esiteltäväksi.
Kolmannella esittelypelillä annettiin yleisölle oljenkorsi tarttumapinnaksi edes yhden todellisen maailman muodossa tarjoamalla toista maailmansotaa
Flames of Warin historiallisessa tykityksessä. FOWia emme peluuttaneet täydessä laajuudessaan vaan tarkoitukseen sopivampaa videopelimäistä tankkiässäilyä, jossa kukin pelaaja ottaa komentaakseen yhden tankin ja yrittää tuhota muiden pelaajien tankkeja. Onnistuessaan pelaaja saa palkkioksi päivityksiä panssarivaunuihinsa ja tuhotut tankit
spawnaavat takaisin kentälle jälleen vuoronsa alussa. Etuna tässäkin oli mahdollisuus hypätä kokeilemaan peliä koska tahansa muiden sekaan. (Tämä pelimuoto olikin selkeä hitti meidän harrastajien parissa)
Forces on Forces ja nykyinen
Hobitti-figupeli toimisivat varmasti myös hyvin helpommin lähestyttävinä maailmoina yleisölle, mutta niitä ei tällä hetkellä Porissa juuri harrasteta, joten jouduimme jättämään ne pois valikoimasta heti kättelyssä.
Varsinaisen pelipäivän lisäksi kokosimme harrastuksesta näyttelyn koko viikon ajaksi kirjastolle.
Meille luvattiin kaksi vitriiniä käyttöömme tapahtumaa varten ja asian kanssa aikansa painittuamme päädyimme tekemään pari dioraamaa ja yleisemmän esittelyn harrastuksen eri muodoista. Toiseen vitriiniin siis kokosimme näyttelyn ihan perinteisistä välineistä figuharrastuksessa. Sääntökirjoja, maalipurkkeja, noppia, figuja eri vaiheissaan ja niin edelleen. Toiseen kaksiosaiseen vitriiniin tuli sitten dioraamat
Fantasy Battlesta ja
Battlefleet Gothicista. Ajattelimme näiden muodostavan hyvän parin, kun vieretysten saatiin esiin scifiä ja fantasiaa kahdessa erilaisessa kokoluokassa.
Tärkeä seikka tälläisissä tapahtumissa on tottakai myös kohderyhmän ajattelu ja se on myös seikka, jonka moni tuntuu järkeilevän helposti liian kapeaksi. En nyt tarkoita figuilua pelkästään vaan aivan kaikkia harrastusesittelyjä ylipäätään. On helppoa ajatella ainoaksi varsinaiseksi kohderyhmäksi nuorisoa, koska monet pelaajatkin löytyvät siitä ikäryhmästä. Tällä mittapuulla tosin esimerkiksi meidän tapahtumamme olisi ollut varsin epäonnistunut, sillä pääasiassa paikalla oli vain lapsia ja aikuisia. No mutta lapset ovat hyvä kohderyhmä, koska he ovat vähintään tulevia pelaajia? Toki, mutta se mitä haen tässä takaa ovat näiden lasten ja nuorten vanhemmat. Ensinnäkin on varmasti selvää, että uusia harrastajia ei synny, jos vanhemmat vastustavat kyseistä harrastusta. Tähän nopea lääke on se perinteinen valistus eli harrastuksesta kertominen myös näille vanhemmille tälläisessä tapahtumassa. Toisekseen olen itsekin kuullut monen vanhemman kysyvän Blood Bowl-laudan äärellä, että
onko tämä jotain mitä voisin harrastaa poikani kanssa? Tai warhammer-pöydän ohittaessaan todenneet, että
hei meidän lapset pelaa tälläisiä koneellakin, ehkä ne saisi tällä hetkeksi pois ruudun äärestä? Kolmannekseen...no hei isukit on nuorempana harrastaneet pienoismallien kokoamista, kyllä ne osaa yhdistää, että tässä on potentiaalinen harrastus omalle jälkikasvulle. Nykyaikana vanhemmat tykkää muutenkin hankkia harrastuksia lapsilleen (Yleensä liikaakin, mutta se aihe ei kuulu tähän blogiin.), joten miksipä tuota ei huomioitasi harrastusta esitellessä.
 |
| Dokumentointiakaan ei saa unohtaa - Vielä kun saisin paparazzeilta kuviakin tuosta näyttelystä |
Mitenkö tapahtuma sitten ylipäätään meni? Oikein hienosti itseasiassa. Valmistelut ja itse tapahtumassa kaikki sujui hyvin, mikä on hienoa erityisesti siitä syystä, että tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jota tällä porukalla järjestettiin, joten siinä on aina oma jännityksensä, että miten asiat sujuvat. Myös kirjaston puolelta vaikutettiin olevan tyytyväisiä ja heidän kävijälaskurinsakin antoi hyvät arvot kirjaston omien tapahtumien mittapuulla. Itse olisin ehkä kaivannut vielä vähän enemmän aiheesta innostuneita houkuteltavaksi harrastuksesta kiinnostumaan, mutta tottakai jokainen dioraamoihin ihastuksissaan lähemmäs kumarrellut on selkeää tulosta joka tapauksessa.
Toivon tämän postaukseni omalta osaltaan toimivan apuna, jos joku on vastaavaa tapahtumaa jonnekin järjestämässä ja jos haluat kysellä lisää, niin kommenttia tai mailia tulemaan tähän suuntaan ihan vapaasti.
