maanantai 31. joulukuuta 2012

Maanantai: Rewind YouTube Style 2012

Vuosi 2012 lähenee loppuaan hurjaa vauhtia ja mikä olisikaan viimeiselle maanantaille täydellisempi youtubesta kaivettu nörttimusavideo, kuin musiikkivideo Youtuben kuluneen vuoden tapahtumista... Hah, kadun tätäkin vielä joskus.



Hei ihan kuin voisin jättää jakamatta videon, johon on saatu tungettua Psy ja Felicia. On siinä aika tajuntaa laajentava combo kuitenkin. Hyvää uutta vuotta täten minunkin puolestani ja jos kaipaatte erilaista musiikkia illan juhliin, niin voittehan aina klikata tuota Maanantai-tagia ;)

maanantai 24. joulukuuta 2012

"Screw you, it's Merry Christmas"

Bryant Parkin joulutori edustaa itselle nykyisin täydellistä joulutunnelmaa
Syytän otsikosta Jeff Dunhamin jo pari vuotta vanhaa jouluspesiaalia ja yliannostusta "happy holidayssista." Takaisin Suomeen selvitty hengissä ja yritän muuntaa jetlagia joulutunnelmaksi. Tuolla kamerassa odottaa kuvia vielä muutamaksi manhattan-päivitykseksi, mutta palailen niihin kaikessa rauhassa jouluilun jälkeen. Meikäläinen siirtyy nyt hobittimaisesti nauttimaan toista aamupalaa, joten menen asiaan eli...

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Nörtin Manhattan osa 2: NBC ABC HBO CBS WTF

HBO-kaupan vaatimattoman kiva näyteikkuna
Jaiks viimeiset päivät menossa täällä isossa omenassa ja nostan pikaisesti esiin varsin ilmeisen kohteen jenkeissä eli eri tv-kanavien myymälät.

HBO:n tarjoamat herkut ovat varmasti selviä eli varsinkin True Blood(, Sinkkuelämää) ja Game of Thrones. Hintataso ei tietenkään rihkamakojujen tasolla liiku, mutta ei aivan övereissäkään summissa mennä. Fanituotteita seinästä seinään, joista pääosa on vaatetusta, mutta muutakin löytyi, kuten pari erilaista neonvalokylttiä True Bloodia.

Toisena nostan esiin NBC Experience Storen kahdesta syystä:  1. Se tarjoaa helpon tavan hankkia kerralla sopivia tuliaisia useille perheenjäsenille vaikkapa House- ja Frendit-oheissälän muodossa ja 2. Samalla sieltä on hyvä poimia itselle Star Trek- ja Doctor Who-kamaa.

Suosittelen siis googlailemaan erilaiset "tv-shopit" läpi ennen tänne suuntaamista.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Nörtin Manhattan


Jahas otetaas pari ensimmäistä vinkkiä, kun kerran tilaisuus on. Tänään vierailin The Compleat Strategist nimisessä liikkeessä. Tunnelma oli hitusen ahdas, mutta kotoisa. Lauta-, rooli-, kortti- ja figupelejä oli lattiasta kattoon ja henkilökunta oli mukavaa. Kamaa oli laidasta laitaan ja hyllystä löytyi figuja GW:stä Reaperiin ja näimpä jonkun vanhan Warzone-mainoksenkin roikkumassa vitriinin kyljessä. Valinnanvaraa oli tottakai hieman liikaakin, mutta sain jotain maltillista valittua kainaloon sentään. ...tai siis vaimo törmäsi lohikäärmepeliin ja kirmasi laatikkoa halaillen kassalle ja tunki minulle matkalla tuon toisen pelin ilman, että allekirjoittaneelle jäi paljoa vaihtoehtoja. Myönnettäköön, että iso pelaajamäärä (max 8 pelaajaa) sai myöntymään kokeiluun aika äkkiä. Palailen näihin blogissa testailujen jälkeen. Loistava paikka suosittelen erittäin vahvasti, jos New Yorkiin eksytte.

Sokkohankintoja

Seuraavaksi tuleekin sitten oikeastaan epäsuositus varsinkin niille, jotka ovat Lontoon Forbidden Planetissa vierailleet...


New Yorkin Forbidden Planetiin vaellettiin tänään myöskin ja täytyy sanoa, että olin varsin pettynyt. Okei realismin nimissä pitää todeta, että onhan tämäkin kohtalainen mekka nörttikeräilijälle kuitenkin, mutta enpä itse tullut tehneeksi hankintoja ollenkaan. Vaimo bongasi jostain netin kirjakauppalistauksesta kommentin, että tähän liikkeeseen kannattaa suunnata vain, jos etsii niitä kaikista isoimpia ja kalleimpia figuja ja patsaita, mutta muuten Nykin muut kaupat tarjoavat paremmin ja helpommin samaa. Allekirjoitan tämän täysin. Tätä kirjoitettaessa liike sijaitsee varsin pitkän kävelymatkan päässä ydinydinkeskustasta, hintataso oli hieman korkea ja lisäksi Lontoon vastineeseensa verrattuna liike on olemattoman pieni. Väittäisin siis, ettei kannata tuhlata aikaa kiireisellä reissulla tähän, vaan keskittyä muihin kohteisiin.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Nerdmapping Manhattan...Please Wait

Kiva pieni joulutori...
Matkasta selvitty ja pari ensimmäistä päivää pyöritty ristiin rastiin manhattanilla. Tässä alkaa vähän vasta hahmottaa tätä paikkaa ja ensimmäinen päivä nyt meni muutenkin hieman sumussa aikaeron takia. Alkaa kyllä kiinnostavia kohteita löytyä ja niistä varmasti blogattavaa riittää, mutta en pysty vielä sanomaan tuleeko niitä "livenä" vai vasta joulun jälkeen kotoa. Järkevät tavat päästä nettiin kun ovat myös vielä selvityksessä. Muutamissa ravintoloissa ainakin näyttää olevan tarjolla ihan kivasti, mutta en tiedä rupeanko bloggailemaan syödessä kuitenkaan. Täällä hotellilla kun ärsyttävästi peritään $10/24h internetistä lisämaksua, joten en viitsi alkaa siihen turvautumaan viikoksi. Mutta tosiaan kartoitus jatkuu arvon herrasväki ja raporttia tippuu tavalla tai toisella.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...