torstai 1. syyskuuta 2016

The Lord Inquisitor - Prologue

The Lord Inquisitor -projektia on tullut seurailtua jo useamman vuoden ajan ja nyt lyhytelokuvan ensimmäiset kahdeksan minuuttia on julkaistu eräänlaisena alkupuheena. Ihan katsomisen arvoinen tuotos. Toivottavasti seuraaviin kahdeksaan minuuttiin ei mene enää kuutta vuotta.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Porin Pelikaupan X-Wing Spring Tournament 2016 - Top-4

B-Wingit matkalla lopettamaan keisarin hirmuvallan ja elämän. Lisäksi Jabba hengaa asteroidilla, koska miksikäs ei
Kalenteri näyttää sen verran, että X-Wingissä on Spring Kitit jaossa ja Porissa siitä saatiinkin jo turnaus pidettyä. Kuten tapanani on, niin täältä tulee neljän parhaan listat jakoon jälleen. Tällä kertaa turnaus oli tosin omalta osaltani oleellisesti poikkeuksellinen, sillä minähän jopa pelasin. Turnaus kun jäi nyt kovin pieneksi, sillä vain kuusi pelaajaa ilmoittautui mukaan. Olin jo aiemmin luvannut, että jos määrä jää parittomaksi, niin voin hyvin pelata noin pienessä turnauksessa, vaikka organisoinkin sitä samalla. Bye kun näin pienessä turnauksessa olisi entistä ärsyttävämpää nurkassa istuskelua. Noh tasaluku siis lopulta saatiin ilmoittautuneita, mutta yksi pelaaja ei sitten päässytkään saapumaan paikalle, joten päädyin sitten yllättäin kuitenkin mukaan pelaamaan. Onneksi lista oli sentään suunniteltuna valmiiksi, niin ei tarvinnut alkaa arpoa sitäkin lennosta. 

Eihän kuusi pelaajaa sinäänsä ole ikävä määrä, sillä silti saadaan aikaan kolme kierrosta, eikä vastustajia tarvitse kohdata useampaa kertaa. Yksittäisten pelien suhteen siis aika samanlainen kokemus, mutta kokonaisuutena hieman pienempi taistelu. En tiedä mihin suuntaan tämä oli selittelyä, mutta niin tai näin päädyin vaihtopenkiltä voittamaan kahakan. Koko turnaus oli piinaavan tasainen, mikä on toisaalta hyvä, että pisteissä ei synny niin valtavaa kuilua pelaajien välille. Kukaan ei esimerkiksi hävinnyt kaikkia pelejään, vaan Margin of Victory -pisteitä hamstrattiin puolin jos toisin. 

Ensimmäisessä pelissäni kohtasin tuon edellisen julkaisuaallon suursuosikin eli keisarin parin ässäpilotin kanssa. Kovin vahvasti se ei mennyt kummaltakaan ja sain vaivoin raavittua pienen voiton pistein 29-25. 

Toisena vuorossa oli se pelaaja ja lista, jonka vähiten halusin nähdä, mutta näin pienessä turnauksessa kohtaamisen välttäminen on lähes mahdotonta eli vastassa velipoika kardinaali. Eihän siitä turnauksessa mitään hyvää seuraa, kun molemmat tuntevat toistensa pelityylin turhan hyvin. Integrated Astromech:in ansiosta Lassin X-Wingit kestivät lähes yhtä paljon, kuin B-Wingini, mutta olivat kuitenkin paljon notkeampia. Hirveäksi sähläykseksi ja säädöksihän se meni ja lopulta enemmänkin noppatuurin ansiosta selvisin voittajana pistein 100-75.

Kolmannessa pelissä vastassa myös tuttu kuvio menneiltä julkaisuaalloilta eli Decimator paritettuna Interceptorin kanssa. Ensimmäisestä pelistä oli vahvoja Interceptor-traumoja takaraivossa ja menetinkin ensimmäisen B-Wingin varsin nopeasti, mutta loput ottivat sen takaisin moukaroimalla väistelyyn pystymättömän Decimatorin pois pelistä. Kolmella B-Wingillä olikin suhteellisen siedettävää jahdata yksinäistä Soontir Felliä, vaikka jälleen sen liukkaan pirulaisen hengiltä saamiseen menikin monta kierrosta. Pisteet 100-25.

Ja viimein takaisin itse asiaan eli listoihin.

1. Petteri Palomäki (Rebels: 100 pistettä)

Blue Squadron Pilot (B-Wing), Fire-Control System, Tractor Beam
Blue Squadron Pilot (B-Wing), Fire-Control System, Tractor Beam
Blue Squadron Pilot (B-Wing), Fire-Control System, Tractor Beam
Blue Squadron Pilot (B-Wing), Fire-Control System, Tractor Beam

2. sija: Mika Norrgård (Imperial: 99 pistettä)

Boba Fett (Firespray), Predator, Engine Upgrade
Rear Admiral Chiraneau (VT-49 Decimator), Predator, Engine Upgrade

3. Lassi Palomäki (Rebels: 100 pistettä)

Blue Squadron Novice (T-70 X-Wing), R2 Astromech, Integrated Astromech
Blue Squadron Novice (T-70 X-Wing), R2 Astromech, Integrated Astromech
Blue Squadron Novice (T-70 X-Wing), R2 Astromech, Integrated Astromech
Blue Squadron Novice (T-70 X-Wing), R2 Astromech, Integrated Astromech

4. Timo Hohkala (Rebels: 98 pistettä)

Soontir Fel (Tie Interceptor), Royal Guard TIE, Push the Limit, Autothrusters, Stealth Device
Carnor Jax (Tie Interceptor), Royal Guard TIE, Push the Limit, Autothrusters, Stealth Device
Omicron Group Pilot (Lambda-Class Shuttle), Emperor Palpatine

Ja vielä loppuun näiden pisteet. Ensiksi turnauspisteet ja perässä suluissa MOV.

1. Petteri Palomäki - 13 points (404) 
2. Mika Norrgård - 8 points (266)
3. Lassi Palomäki - 5 points (326)
4. Timo Hohkala - 5 points (307)

torstai 12. toukokuuta 2016

Why Heroquest is so Great

Mitä tähän nyt voisi enää lisätäkään. Kukaan. Milloinkaan. Mistään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...