Maanantai: Talk Nerdy To Me

Hä se on taas maanantai... ömmmmmm mennään tällä!



Kyseistä biisiä on moni kieltämättä yrittänyt jo nörtintää, mutta tämä on ensimmäinen versio, joka on päässyt sensuuristani läpi. Emilialle virtuaalikeksi löytöpalkkioksi.

Tarkastelussa uusi nörttikauppa AlphaGeek.fi

AlphaGeek.fi - AlphaGeek.com

Pari viikkoa sitten sain sähköpostitse ehdotuksen yhteistyöstä blogini ja uuden nettikaupan välillä. Fiksu bloggaaja tietysti miettii yhteistyökumppanien suhteen, että onko yritys oikeaa kohderyhmää itseensä ja lukijoihinsa nähden, mutta tässä tapauksessa jo pelkkä nettikaupan nimi kertoo parituksen olevan toimiva. Saatuani vielä heti kärkeen vihreää valoa yhteistyön täyden läpinäkyvyyden suhteen teidän lukijoiden suuntaan, niin oli helppo hypätä kyytiin tähän pieneen sopimukseen. Suunnittelin ensin kirjoittavani kaikesta insinöörimäisellä raportointityylillä, mutta tajusin moisesta syntyvän niin hirveän tekstiseinän, ettei sellaista jaksaisi lukea kukaan. Ajattelinkin siis jakaa aiheen pariin osaan ja aloitan tietysti sillä varsinaisella asialla eli tutusmiskierroksella AlphaGeek.fi -nettikauppaan pienen arvostelun muodossa.

AlphaGeek.fi:n takaa löytyy ruotsalainen yritys, jonka nettikauppa on naapurimaassa toiminut nimellä Roliga Prylar. Nyt yritys on levittäytymässä muihin pohjoismaihin hieman kansainvälisemmän nörttinimen kanssa. Googlettelin firmaa tietysti runsaasti ennen, kuin annoin lopullisen myöntävän vastauksen yhteistyölle, sillä täytyyhän netissä hieman harrastaa vainoharhaisuutta. Luurankoja en kuitenkaan kaapeista onnistunut löytämään vaan päinvastoin oikeastaan varsin mukavan yllätyksen, sillä kauppa on itseasiassa saanut itsekin alkunsa nörttiblogista, joten tässähän tuli oikein pörröinen fiilis. Ilmankos sanaa halutaan levittää nörttiblogien kautta täällä Suomessakin.

Yhteistyö AlphaGeekin ja blogini välillä on varsin perinteinen eli saisin tuotteen tai pari ihmeteltäväksi ja arvosteltavaksi ja päälle tietysti linkki heidän suuntaansa, että tälläisestä kaupasta tavarat sain. Ei siis mitään ihmeellistä piilomainontaa tai aivopesuläikkiä kätkettynä valokuviin hiustenkuivaimista. Mukava bonus oli, että saisin valita tuotteet täysin itse heidän valikoimastaan pienen budjetin puitteissa. Näin saisin vielä kätevämmin siis juuri omaan blogiini sopivaa materiaalia ihmeteltäväksi. Tämä tulikin tarpeeseen, sillä selatessani nettikauppaa meinasin hukkua valikoimaan sen venyessä nörtteydestä toiseen; Doctor Who:sta Nintendoon ja jenkkikarkeista trekkerikelloihin. Tästä voidaan antaa firmalle heti myös plussa, koska hyllyiltä löytyy paljon kamaa, joiden perässä olisi ennen pitänyt kirmata pariinkin eri kauppaan. Moni siellä ruudun toisella puolella nyt tönii silmälasejaan pitkin nenänvartta ja heristelee sormeaan, että mitäs väliä sillä on kyllä internetillä pääsee ja rahalla saa, mutta kyllä itse ainakin mieluummin heitän postikuluja vain yhteen suuntaan useamman paikan sijasta. Entistä enemmän plussaa annan vielä siitä, että nettikauppa laajenee Suomenkin suuntaan. Kun on vuosia toiminut nörttiyhdistysten parissa, niin on tullut varsin selväksi, että varsinkaan nuorille se ei vain ole niin helppoa päästä tilaamaan äiskän luottokortilla ulkomailta tavaraa. Suomenkielinen .fi-sivusto on oikeasti monen nörtinalun pelastus ja allekirjoittanut tottakai liputtaa aina nörtteyden levittämisen puolesta.

Mutta se jorinoistani ja itse nettikaupan sisältöön ja valitsemiini tuotteisiin. Selasin, hermoromahtelin ja kuolailin tieni fanituotteesta toiseen, mutta jossain vaiheessa järki alkoi voittaa ja aloin hahmottaa, että tahtoisin valita jotain missä on enemmän arvosteltavaa, kuin jossain patsaassa ja siitä saisi iloa hieman useampikin henkilö. (Minulla oli siis heikko hetki, myönnetään) Lähdin tämän vuoksi lautapelien ja leffojen suuntaan ja koska ne pyörivät useasti myös blogissani, niin valinta alkoi vihdoin hahmottua. Poimein lopulta lautapelien puolelta Diplomacyn ja leffaeväisiin Waves Popcorn-koneen. Ajattelin, että olisi muutenkin jännä päästä kokeilemaan kuumalla ilmalla toimivaa popparikonetta, mutta nuo olivat juuri onnistuneet loppumaan varastosta, joten sainkin heidän valikoimistaan löytyvän toisen popparikoneen eli tämän OBH Nordican laitteen. En kuitenkaan ole asiasta ollenkaan harmissani, sillä sellainen on itseasiassa jo ennestään hyväksi havaittu.

Level Up sekä seuraavalle peli- että leffaillalle

OBH Nordica ei tietysti ole tuotemerkkinä erityisen nörttiuskottava, mutta jos on ollenkaan yhtä klassinen leffafriikki kuin minä, niin popparikone on varsin ehdoton kaveri. Voihan sitä retroilla kattilan kanssa ja ei ne mikropopparitkaan varsinaisesti kalliita ole, mutta siitä ei vain pääse yli eikä ympäri, että popparikone on leffaeväisiin todella helppo, vaivaton ja herkullinen. Arvostelua raaputtaakseni minun ei tätä Big Popperia tarvinnut pahemmin edes lähteä nyt testaamaan, sillä laitetta on tullut jo aiemminkin kokeiltua. Sen tuotoksia on itseasiassa nähty blogissani jo yli vuosi sitten, kun järjestimme kavereille vaimon kanssa The Avengers-ennakkomaratoonin, jota varten lainasimme tämän samaisen laitteen sukulaisilta ja illan aikana tyhjentyikin koneen kulho monta kertaa. Voin siis julistaa testanneeni laitetta usean ähkyn verran ja läimäistä hyväksymistarrani sen kylkeen.

Muistatko tämän? - The Avengers -ennakkomaratooni

Diplomacy -lautapeliin itseensä palaan erikseen myöhemmin, sillä kuten tuosta Lautapelioppaan arvostelusta huomaatte vaatii se varsin paljon paneutumista ja resursseja jo yhteen pelikertaan, joten materiaalia uskottavaan arvosteluun ei välttämättä vielä päivässä tai parissa saa kokoon. Lautapelien kautta kuitenkin löytyi yksi seikka, josta liikkeellä voi kritiikkiäkin antaa ja se on nettikaupan sekavuus suhteessa tavaran määrään. Jos valikoima olisi pienempi, niin kauppa olisi varmasti täysin riittävä, mutta itsestäni ainakin tuntui, että törmäsin vähän väliä johonkin uuteen tavaraan, jota en ollut aluksi ollenkaan tajunnut. Esimerkiksi juurikin lautapelit bongasin lopulta vahingossa tehdyn tuotehaun ansiosta sijoittuvaksi Leikkikalut->Seurapelit -valikoiden taakse. Tai ehkä en vain aluksi ylipäätään käsittänyt "seurapelit" nimen takaa löytyvän myös vakavampia pelejä. Myös tuoteselostuksissa on jonkin verran vielä hieman kömpelöitä käännöksiä, mutta ehkä sen antaa anteeksi, kun paahtavat käännöksiä parille uudelle kielelle kerralla.

Hmm mitäköhän fiksua siis vielä lopuksi keksisin tästä nettikaupasta? Vaikka onkin selvää, että kaltaiseni nörtit löytäväl tuolta kaikenlaista hamstrattavaa kokoelmiinsa, niin täytyy sanoa, että parhaimmillaan paikka on ehkä kuitenkin kaveripiirille lahjoja metsästäessä. Synttärilahjan kuvittelisi bongaavan varsin helposti nörtille kuin nörtille ja jouluna tuo yhdestä osoitteesta löytyvä valikoima helpottanee lahjashoppailua kummasti. Sain itseasiassa onnistuneen sattuman kautta aiheesta myös omakohtaisia kokemuksia, sillä viikko sitten sain kaveripariskunnalta synttärilahjaksi AlphaGeekistä tilatun Tardis-aamutakin (, jota itse kyllä nimitän nyrkkeilykaavuksi), joten tulinpa vahingossa saaneeksi todisteet siis tällekin teorialleni.

Mutta mitä te yksin minun mielipiteisiini nojaamaan, menkää ihmettelemään itse:

  www.alphageek.fi

Ready Player One - nörttiviittausten Da Vinci koodi

"Päästyäni tiskille tilasin klingonilaisbaarimaijalta pangalaktisen kurlauspommin ja kippasin siitä puolet saman tien. Sitten virnistin, kun R2 pisti soimaan jälleen uuden kasariklassikon."

- Ready Player One s. 255

Kolme klassista scifi-viittausta survottuna noin pieneen tilaan? Tähän on pakko perehtyä lähemmin. Ensimmäistä kertaa omassa historiassaan Laatikollinen avaruussuippokorvia muuntautuu siis täten perinteiseksi kirjablogiksi. 

Olin tässä jo hitaasti alkanut epäillä tulleeni niin vanhaksi, etten jaksa enää lukea kirjoja. Vähän aikaa sitten kuitenkin tajusin, että vika olikin kirjoissa, joita yritin lukea. Esimerkiksi Black Libraryn Eldar Path-trilogia on ollut aivan hirveää suossa tarpomista, mutta ihmekös tuo, kun luet saman tarinan kolme kertaa toinen toistaan rankemmasta näkökulmasta. Teos joka avasi silmäni sille, että kannattaisi vain lukea eeppisempiä kirjoja on Ernest Clinen kirjoittama Ready Player One, joka on myös tänä vuonna ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon saajaksi.

"Part quest novel, part love story, and part virtual space opera set in a universe where spell-slinging mages battle giant Japanese robots, entire planets are inspired by Blade Runner, and flying DeLoreans achieve light speed. - It’s the year 2044, and the real world is an ugly place."

Ready Player One sijoittuu maailmaan, jossa todellisuus on entistä kurjempaa, mutta onneksi ihmiskunta pääsee edullisesti pakoon uuteen virtuaaliseen internettiin, jossa aivan kaikki on mahdollista. Kirjakin voisi siis kertoa aivan mistä tahansa, mutta kaiken mullistaa maailman rikkaimman miehen testamentti, jossa hän kertoo kätkeneensä virtuaalimaailmaan pääsiäismunan, jonka löytäjä perisi hänen omaisuutensa ja myös superylläpito-oikeudet samaiseen virtuaalimaailmankaikkeuteen. Tämä kilpailu synnyttää monille uuden haaveen, harrastuksen, elämäntavan ja ainakin yksi yritys näkee myös tilaisuuden laajentaa liiketoimintaansa räjähdysmäisesti. Kilpailun ydin on sarja vihjeitä, jotka koostuvat viittauksista 80-luvun populaarikulttuuriin. Näin käynnistyy siis perinteinen kilpajuoksu hieman erikoisemmalla kuorrutteella.

Ready Player One tekee name droppaamiselle saman kuin ensimmäinen Matrix-elokuva fysiikkaa uhkaaville kungfu-tempuille; se antaa niille täydellisen tekosyyn ja siitä kirjassa todella onkin kyse. Teos on siis uskomaton matka nörttiviittausten maailmaan ja näin ollen se imee lähes nörtin kuin nörtin jossain kohtaa mukaansa. Seikka on kai yhtä aikaa kirjan heikkous ja vahvuus, sillä on helppo kritisoida kirjaa siitä, että se vain latelee sinulle aiheita niin kauan, kunnes se osuu johonkin mistä pidät ja alat pitää myös kirjaa yhtäkkiä hyvänä. Toisaalta myös kirjan juonikulku on yllättävän mielenkiintoinen ja jatkuva nörttiviittausten tulva voi saada kohderyhmänsä tuntemaan olonsa hyvin kotoisaksi. Viitespämmistä tässä kirjassa joka tapauksessa on kyse ja jottei kukaan ehtisi suu vaahdoten syyttää allekirjoittanutta jumalanpilkasta, niin kaivetaanpa kirjasta esiin seuraava lainaus.

"Viimeisten viiden vuoden mittaan olin käynyt läpi koko munastajien suosituslukulistan. Douglas Adams. Kurt Vonnegut. Neal Stephenson. Richard K. Morgan. Stephen King. Orson Scott Card. Terry Pratchett. Terry Brooks. Bester, Bradbury, Haldeman, Heinlein, Tolkien, Vance, Gibson, Gaiman, Sterling, Moorcock, Scalzi, Zelazny."

- Ready Player One s. 90

Hows that for name dropping? Ja vastaavia "lauseita" on kirjassa useampiakin eri aiheista. Tämän on kuitenkin vain tarkoitus todistaa pointtini eikä suinkaan karkoittaa potentiaalisia lukijoita, sillä teos on joka tapauksessa ehdottomasti tarttumisen arvoinen. Tämän kirjan on kirjoittanut nörtti nörteille, sen äänikirjan lukee nörtti(Wil Wheaton, joka muuten myös mainitaan kirjassa) ja olisi suuri rikos nörttien galaktista salaliittoa kohtaan nörttinä jättää suosittelematta tätä muille nörteille. Jos siis luet parhaillaan tätä tekstiä, nouse ylös ja hae itsellesi tuo kirja. Tavalla tai toisella et tule katumaan sitä. Vakuutin sinut sitäpaitsi jo ensimmäisellä lainauksella. Myönnä pois.

Teos ei ole missään nimessä täydellinen, sillä luonnollisesti siinä on omat vikansa, mutta se on pitkästä aikaa jotain uutta ja virkistävää. Vihaan itseäni tämän vuoksi, mutta en voi olla antamatta tälle kirjalle mitään muuta kuin kliseisesti viisi tähteä viidestä.

*****

"Katselin paljon YouTube-videoita, joissa söpöt nörttitytöt soittivat cover-versioita 80-luvun kappaleista ukuleleilla. Eihän tämä tarkaan ottaen kuulunut tutkimustyöhön, mutta minulla oli melkoinen fetissi söpöjä ukulelenörttityttöjä kohtaan, enkä osaa selittaa tai perustella sitä."

- Ready Player One s. 92

Maanantai: Hip Hop Hobbitses

Tänä maanantaina en osaa edes päättää pidänkö pian katsomastanne videosta, sillä se lähentelee huonoutta ja on ylipäätään aika väärin. Jotenkin tuosta sekopäisestä biletyksestä läpi sormusten herran tarujen ei kuitenkaan voi ehkä olla salaa pitämättä. Olen kai tulossa vanhaksi tai jotain.
 

Lontoon kronikat osa 3

Jaahas tänään on tullut kierrettyä lähinnä kauppoja ja Lontoon jänniä alueita, kuten Chinatown ja Soho.Chinatown on luonnollisesti täynnä kiinalaisia ravintoloita ja itämaisia ruokakauppoja. Sieltä tarttui teetä ja karkkeja mukaan. Soho taas on täynnä japanilaisia marketteja ja piskuisia manga-säläkauppoja ja pornoa. Molemmat alueet olivat kyllä mielenkiintoista kierreltävää.

Mutta sitten tämän päivän Furinjin nörttivinkki Lontooseen: Hamleys -lelukauppa. Joo eli se on valtaisa 5-6 kerroksinen lelukauppa täynnä kaikkea mitä voisit sukulaislapsille tuliaisiksi hakea, mutta tämä ei tietenkään ole se syy miksi paikasta kirjoitan. Syy sen mainitsemiseen ei ole tällä kertaa edes Doctor Who-hylly. Hamleyn ylimmissä kerroksissa kauimmaisessa nurkassa sijaitsee synkkä ja hämyisä paikka, jossa kattoon asti ulottuvat lasikaapit herättävän pelonsekaista kunnioitusta niitä lähestyessä. Tämä jännittävä alue on keräilijöiden oma nurkkaus. Vitriinit ja seinien lasikaapit ovat täynnä laadukkaita keräilyesineitä Lotrista, Indiana Jonesista, Piraateista, Harry Potterista ja muista vastaavista.

Tuotteet eivät ole saatavilla hyllyistä vaan alueen reunassa on ympyräinen tiski, jota reunustavat sen tietyn sormuksen riimut. Tämän tiskin takana seisoville henkilöille mennään hyperventiloiden sitten kiljumaan maagiset sanat "IT MUST BE MINE!" Tällöin virkailija nyökkää ymmärtäväisesti ja poistuu avaamaan lukittuja puisia kaappeja, joista hän pian tuo mukanaan laatikon. Virkailija avaa laatikon ja esittelee tuotteen sinulle hyväksyttäväksi. Kun saat jälleen happea, nyökkäät virkailijalle ja hän paketoi sen takaisin ja naputtelee sen kassakoneelle. Itse suoritin tämän rituaalin saadakseni seuraavan vaatimattoman puulaatikon:

Glamring - Vainovasara

Ei, en hankkinut oikeaa miekkaa. Kyseessä on itseasiassa kirjeveitsi, jonka muotoilu on tuttu Lotr-leffoista. Valitsin Gandalfin Glamringin lopulta kaikkien niiden minimiekkojen joukosta. Haltiamiekat ovat kovasti viehättäneet minua, mutta tarjolla ei ollut kuin Arwénin miekka, jonka haltianimeä en nyt tähän hätään muista. Olin jo vähällä valita Narsilin tai Andurilin välillä, kunnes tajusin, että myös Gandalfin miekka yritti kätkeytyä erään vitriinin nurkkaan ja sehän oli tietysti eniten meikäläistä.

Harry Potter-tavaraa tuolla tietysti oli kaikista eniten, kun nyt kerran brittilässä ollaan, mutta jopa se näytti silmääni todella hyvältä. Tyttöystäväni jotain taikasauvaa ja velhojen valuuttaa sieltä mukaansa keräsikin. Suosittelempa siis ehdottomasti näiden jorinoiden jälkeen.