torstai 11. lokakuuta 2012

Nerd York, Nerd York...


Joulukuussa allekirjoittanut harrastaa jälleen kansainvälistä pahennusta, kun suuntana on ei enempää eikä vähempää, kuin New York. Sivuuttaa ei sovi tietenkään sitäkään seikkaa, että kyseessä on häämatka nyt sitten. Alkuperäinen ajatus oli itseasiassa, että mentäisiin ensi vuonna San Diegoon ja Comic Coniin (Eikä idea edes ollut minun. Oli tuo nainen selvästi oikea valinta.), mutta jotenkin sitä alkoi kaivata reissuun jo aiemmin ja jouluksi aikataulujen sovittaminen oli vain niin paljon helpompaa. Tässä on kovasti googlailtu kaikkia New Yorkin erikoisuuksia ja se on näköjään aika helppoakin noin suuressa kaupungissa. Vastaan on tullut esimerkiksi parikin sivustoa, jotka on omistettu listaamaan Nykin erilaisia nörttitapahtumia. Katsotaan nyt minne kaikkialle siellä sitten eksyy ja mitä kaikkea keksitään. Voipi olla, ettei tule bloggailtua "livenä" ihan niin paljoa, kuin pari vuotta sitten Lontoossa pyöriessä.

Jos jollain on vinkkejä tähän matkakohteeseen, niin niitä otetaan mielenkiinnolla vastaan.

Että tälläistä suunnitelmissa...

4 kommenttia:

  1. Loistovalinta. Tällaisia ainakin, joskin varmaan tuttujakin:

    Forbidden Planet, joka on loistava sarjakuva- ym. nörttikrääsäkauppa: http://www.fpnyc.com/

    The Compleat Strategist taitaa vissiin olla ainoa Manhattanin rope-/figukauppa: http://www.thecompleatstrategist.com/contact-us.aspx

    Barnes & Noble on valtaisa kirjakauppa, jossa kannattaa käydä jo miljöönkin vuoksi: http://store-locator.barnesandnoble.com/store/1979

    Jos haluaa nähdä Vapaudenpatsaan (ja kaikkihan sen NYCissä), ei kannata suunnata itse saarelle vaan ottaa Staten Islandin lautta, joka seilaa tyylikkäästi patsaan ohi: http://www.siferry.com/

    Ja jos vaate- ym. shoppailu sattuisi innostamaan, niin Century 21 -alennustavaratalo kannattaa ehdottomasti tsekata. Sijaitsee ihan WTC:n lähellä: http://www.c21stores.com/downtown/

    Suosittelen ostamaan myös reissun ajaksi metro-/bussikortin, joka mahdollistaa reissaamisen helposti ympäri kaupunkia, jos joulukuun säät ei ole kävelylle suotuisia: http://www.mta.info/metrocard/mcgtreng.htm#unlimited

    Nämä tulivat ekana mieleen, edellisestä visiitistä onkin vierähtänyt jo kuutisen vuotta. Loistovalinta kyllä, NYC on siisteimpiä mestoja maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä kiitos paljon! Forbidden Planetissa on tullut käväistyä jo Lontoossa, mutta se ei kyllä ollenkaan vähennä sen arvoa :D

      Poista
  2. Aivan asiaa! Hauska sattuma, että allekirjoittanut on menossa synttärimatkalle Nykkiin Helmikuussa, joten saat sitten kertoa missä figumiesten (ja sci fi, fantasia jne.) mestat löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonih hienoa raporteille on valmiiksi tilaajia ;) Tarkoitus olisi tosiaan jotain raapustella paikoista ylös sitten samaan tapaan, kuin tein pari vuotta sitten Lontoon bongauksista.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...