sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Porissa on pelikauppa!

Jonkun kuvankin ehdin sentään napata
Huh huh mikä viikko, sillä toimintaa on todellakin riittänyt. Ihme, että olen ehtinyt bloggaamaan näinkin paljon, sillä aiheitakin kyllä riittäisi taas ties kuinka moneen postaukseen. Eikä viikko suinkaan vielä ole ohi, vaan tänään olisi tarkoitus vielä ulkoiluttaa suippokorvia taistelutantereella. Eilen vierailin Turussa Kirja-, Tiede-, ja Ruokamessuilla ja perjantai sitten taas meni tuossa Porin omassa manga-tapahtumassa Nipporissa(, joka oli jälleen varsin onnistunut tapahtuma, joten täytyy tässä paukuttaa henkseleitä koko järjestäjätiimin puolesta). Jollain ilveellä onnistuin opiskelemaankin tällä viikolla kaikkien näiden valmistelujen keskellä, mutta nyt poikki tämä jorina ja aiheeseen!

Tuli mentyä keskiviikkona aamuluennot akateemisella vapaudella, jotta pääsin livahtamaan Porin Pelikaupan avajaisiin. Jotenkin en ole yllättynyt, että ensimmäisinä ovista marssi sisään meikäläisen 40k-peliporukkaa, mutta tosiaan ihmekös tuo, kun kolme meistä asuu melkein uuden liikkeen naapurissa. (Tai asuu ainakin vielä, mutta se on jupistava aihe myöhemmäksi.) Monet muutkin olivat tuttuja porilaisten figuttajien miiteistä, mutta hienosti paikalle oli löytänyt heti aamusta paljon itselle täysin outoakin väkeä ja se on hienoa, sillä erilaisten pelaajien toisiinsa törmäämiseen Pori onkin tälläistä paikkaa kovasti kaivannut.

Avajaisiin mennessä ei oltu vielä saatu aivan kaikkea valmiiksi ja lisää tavaraa on kuulemma tulossa vielä paljon. (Esim maalit jne.) Nyt perjantaina tuli ilmeisesti jo täydennyksiä ja, jos muistan oikein, niin kuun loppuun mennessä pitäisi alkaa valikoiman olemaan täydessä kuosissaan. Ihan vaan tiedoksi tietyille tärrääjille, jotka panikoivat mahdollisia puutteita, mutteivat vaivautuneet kysymään asiasta.

Ensimmäisiä figutapahtumia sun muuta odotellessa siis. (ja War Head-maastoja ;) ) MTG-pelaajat näköjään pääsevät ensimmäisinä nauttimaan tapahtumista. Kaiken kaikkiaan meno vaikuttaa lupaavalta ja kyllä tämän Poria vaivanneen puutteen oli jo aikakin korjaantua. Eräät onnelliset laskevat kyseisen kuivan kauden kestäneen noin viisi vuotta, mutta eräät meistä näkevät sen kestäneen paljon paljon pidempään...

2 kommenttia:

  1. Ou jea! (En ole koskaan käynyt Porissa...) Onpa mukava katsella blogeja jossa on kaikkea tähän nörtteilyyn viittaviakin asioita sekä vinkkejä jos joskus eksyy ulkomaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo allekirjoittaneella on liikaa harrastuksia ei pysty jättämään bloggausta pelkkiin figuiluihin ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...