tiistai 29. lokakuuta 2013

Rivisotilas yksinäisessä vartiossaan



Osallistuin tällä figulla Porin Pelikaupan viimeisimpään maalauskilpailuun. Teemana oli "rivisotilas" ja töiden deadline oli jo tuossa reilu kuukausi sitten. En ehtinyt ottaa figusta kuvaa aikaisemmin, joten jaan tämän nyt vasta, kun sain napin kaupalta takaisin. Olen aikaisempiin kisoihin tehnyt useamman suht synkän Dark Eldarin, joten tahdoin keksiä nyt jotain värikkäämpää. Laatikoissa pyöri pari vanhaa kloonikeihäsmiestä ja mikäpä niitä ilmeisempi rivimies olisikaan, joten aloin kaataa yhden niskaan kirkkaita värejä. En ehkä ole lopputulokseen mitenkään erikoisen tyytyväinen, mutta ainakin prosessi oli terapeuttinen. Maalatessa iski visio haltiasta seisomassa meren laitamien varustuksilla, joten sain sen johdosta potkun kokeilla viimeinkin finnfoamin käyttöä alustaan.

Hieman yllätyksekseni sain pariltakin ihmiseltä palautetta, että figu ei heidän mielestään sovi kilpailun teemaan. Itse taas kun nimenomaan ajattelin, että keitäpä muitakaan potkittaisiin vartioon seisomaan asennossa kuin kaikista tavallisimpia rivisotilaita, joten tornini tuntui ihan oikeutetulta vaikka hieman överi olikin. Kolmas sija tuolla nyt sitten saatiin äänestyksessä, mikä lienee ihan kiitettävää tällä kikkailulla. Valitettavasti osallistujia oli tosin normaalia vähemmän, mikä tietysti syö vähän motivaatiota, mutta toivotaan, että trendi ei ole jatkuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...