torstai 3. joulukuuta 2015

Blogikirja M3.015.#3: Wanna come over for Netflix and painting?


Yritän palauttaa päiväkirjamaista blogilokia takaisin ruotuun.

1. Netflix ja figutus

Tässä taloudessa Netflix on lähes poikkeuksetta päällä joka päivä ainakin jossain vaiheessa. Televisiokanavien puolella ei sitten juuri nykyään enää käydäkään. Figujen kasailun ja maalailun kannalta tämä tottakai tarkoittaa, että joku sarja usein on järkyttävässä 'binge-watchissa' taustalla samalla kun väkertää figujen kimpussa. Blogi on aina lopulta kuin päiväkirja, joten siitä pitäisi joka tapauksessa kirjoittaa mitä tulee paljon harrastettua. Netflix on sen verran säännöllinen rikoskumppani, että pitäisi varmaan kehittää jotain artikkeleja siihenkin liittyen. Niin tai näin tällä pohjustuksella saadaan aasinsiltaa ja punaista lankaa tähän sekalaiseen kokoelmaan jorinoita.


2. Gotham

Gothamin ensimmäinen kausi saapui myös viimein Netflixiin ja jotenkin sitä on vaikea jättää mainitsematta. Sarjan ideahan todellakin on kertoa Batmanin kaupungista ennen lepakkomiestä...joka..on...vähintäänkin hieman erilainen idea. Aiheesta onkin vitsailtu valtaisat määrät jo paljon ennen, kuin sarja edes alkoi. Gothamia katsoessa on vain oikeasti hyvin vaikeaa olla ajattelematta juuri näin. Sarjasta ei siis ole kovin helppoa sanoa mitään uutta. Paitsi ehkä se varsin erilainen ja lähes yllättävä seikka, että Gotham on itseasiassa ihan kohtalaisen hyvä rikossarja.

Rikossarja täynnä aivan tavallisia poliiseja.

Ei lepakoksi pukeutuneita Sherlock Holmeseja.

Gothamin käynnistikin sattumalta täysimittaisen DC-putken, kun Arrow ja Flash saivat myös samoihin aikoihin uusimmat kaudet valikoimaan. Nämä tulikin katsottua aika tehokkaasti limittäin, sillä aina kun tuli toisen sarjan puolella olo, että nyt olen missannut jotakin, niin vaihdettiin heti toisen sarjan jaksoihin, että mistä tuolla toisaalla oikein puhuttiin. Ihan mielenkiintoista, mutta toisaalta myös ehkä hieman raskasta. Ainakin luulen katsoneeni molemmat kaudet. Olen aika varma. Luulisin. Itseasiassa en ole varma, koska en tunnu muistavan kummankaan sarjan tapahtumista juuri mitään. Ilmeisesti filmi katkeaa aina kun Felicity Smoak'ng on ruudussa. Mitä? Olen aika varma, että nimi lausutaan noin.

I've seen it both ways.

Tämä DC-putki on toki jo korvaantunut Marvel-putkella Jessica Jonesin julkaisun myötä. Siitä kenties lisää myöhemmin?


3. Porin Blood Bowl -liiga jälleen täydessä vauhdissa

Vannoin viime kaudella Blood Bowlin finaaleihin päästessäni noudattavani hyvin vanhaa perinnettä, että liigan voittaja pelaa seuraavan halflingeilla. Noh Woold Elfit toivat voiton ja puolituisilla on nyt sitten pelattu. Lohkovaihe pian ohitse ja tappioita on kieltämättä monta kertaa voittoja enemmän. Tilastot ovat tosin paljon totuutta masentavammat, sillä suurin osa peleistä on ollut raivostuttavan tasaisia kädenvääntöjä. Kuvittelin, että tällä joukkueella noppajumalat olisivat takuulla puolellani, mutta ilmeisesti se ei ollut heidän mielestään tarpeeksi nöyrä asennoituminen puolituisilla pelaamiseen, joten välillä on kyllä tullut takkiin ihan rehellisesti täysillä sekä omalla että vastustajan vuorolla. Halflingeilla pelaaminen on toki jatkuvaa ylämäkeen tarpomista, mutta toisaalta se tekee tästä kaudesta itselleni myös rajuimman korkeanpaikanleirin koskaan.



4. 1000

Niin olen tosiaan niitä figujakin maalaillut ja kaartia on itseasiassa tuhat pistettä valmiina. Ehkä hieman vähemmän, kuin tältä vuodelta toivoin, mutta nyt alkutalvesta on ollut kyllä maalausputki pahasti poikki. Yllä näpsäys vitriinistä todisteeksi. Kaikki eivät pääse kuvassa oikein esille, mutta onpahan ryhmäpotretti ainakin. Täytyisi saada aikaiseksi pitää isot valokuvaussessiot, niin saisi esiteltyä väkeä paremmin. Tästä myös näemme tärkeän mittayksikön, että yksi perinteinen Ikea-vitriinin hyllyllinen on tismallinen tonnin verran kaartia. Ei oikein sovi siis kasvattaa armeijaa, kunnei hyllyyn mahdu...

Vaikka eihän se siihen tonniin jää vahingossakaan. Ostin nimittäin kenkälaatikollisen käytettyjä tankkeja ja vanhaa metallia on laatikoissa odottamassa useamman ryhmän verran, että kyllä tätä projektia on vain pakko laajentaa toisellekin hyllylle. Firestorm Dedoubtinkin sain lahjaksi, joten kaartin tyyliin sopiva linnoittautuminen on myös selvästi edessä.

5. Ihan vaan yksinkertaisesti parhautta

Lahjoista puheenollen on mahdotonta olla hehkuttamatta näitä paria eeppisyyttä, jotka sain valitettavan vanhenemisen lohdutukseksi. Kauan himoitsemani Felicia Day-hahmo Dead of Winter-lautapeliin (jonka testausta jo suitsutinkin aikaisemmin) ja aivan mieletön itse tehty Han Solo-taulu. Tytöt tietää mistä tykkään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...