tiistai 20. elokuuta 2013

Porilaisessa pikamaalauksessa kultaa

Viimeiset minuutit...
Porin Pelikauppa järjesti viime lauantaina pikamaalauskilpailun. Tarkoituksena oli tunnissa maalata ja basettaa valitsemansa figuuri ja sitten osallistujat valitsivat äänestämällä voittajan. Figu sai luonnollisesti olla pohjamaalattu, mutta muutoin kaikki oli tehtävä alusta loppuun tuon raastavan 60 minuutin aikana. Kahdeksan henkeä yhteensä osallistui kilpailuun ja käsittääkseni kaikille tämä oli aivan uusi kokemus.

Osittain suunnittelin suoritustani etukäteen, mutta osin mentiin tottakai ihan tunteella ja hetken mielijohteilla. Figukseni valitsin tavallisen Eldar Guardiaanin, joka sitten viime hetkellä edellisenä iltana spray-purkki kädessä vaihtui normaalista tykkimieheen, jotta figu olisi sentään hieman mielenkiintoisempi. Oleellisin syy valintaan oli yksinkertaisesti se, että halusin olla suhteellisen varma saavani sen ainakin määräajassa valmiiksi ja näin kävikin.

Tuotokseni

Kaikki osallistujat
Valinnat osuivat ainakin nappiin, sillä suippokorvani koppasi pikasutimisen ensimmäisen sijan. Täpärälle se tosin meni, sillä kiilasin kärkeen vain yhden äänen erolla ryhmäkuvassa taka-alalla näkyvän susimariinin kanssa. Voittajan on toki helppo hymyillä ja hehkuttaa tyytyväisyyttään kisaan, mutta kaikki muutkin tuntuivat kyllä olevan samaa mieltä, että tämä oli ehdottomasti hauska ja mielenkiintoinen kokemus. Sekuntikello päälle ja loput armeijasta valmiiksi?

Lisää kuvia muista kisaajista löydätte Porin figuseuran blogista.

3 kommenttia:

  1. Hieno tapahtumaformaatti, pitäisi joskus kokeilla vaikka ihan omissa oloissa. Ja onnea voitosta!

    VastaaPoista
  2. Onnea Porin nopeimmalle! Tuota kisaa ollaan kaavailtu myös Fight Clubille.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos. Pikamaalaus oli tosiaan yllättävän hauska laji ja vielä vähän sekaan kevyttä huutelua ja kisauhoa viereisiin pöytiin, niin tunnelma on oikein äijämäisen viihtyisä ;)

    Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan vaikka ihan kaveriporukalla, jollei mitään yhdistystä tai liikettä ole missä järjestää.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...