Ennakkotestissä Eldritch Horror

Olimme tänään vaimon kanssa Porin Pelikaupalla mukana ennakkotestaamassa pian julkaistavaa Eldritch Horror-lautapeliä. Meitä oli kuusi henkeä pelaamassa ja se oli ainakin meille juuri sopiva määrä. Lähes kaikki olivat pelanneet Arkham Horroria aiemmin, joten se helpotti pelaamista, koska pelien pääpiirteet ovat hyvin samanlaisia. Ennen asiaan pääsemistä piti tietysti repiä peli muoveistaan ja naksutella pelimerkit irti kehikoistaan, mutta alkuvalmisteluissa ylipäätään meni ihan siedettävä aika siinä mielessä, että kyseessä tosiaan oli ensimmäinen kerta vailla kokemusta ja emme todellakaan pitäneet kiirettä.

Laatikko auki ja sisällön kimppuun

Valitsimme kukin hahmomme pelkän kuvan perusteella sen ollessa aivan riittävän satunnaista, koska kukaan ei tietenkään vielä tiennyt pelihahmojen ominaisuuksista mitään. Olen itse viime aikoina katsollut paljon (huonoja) vakoojasarjoja Netflixistä, joten trenssitakissaan rehaava partasuinen Mark Harrigan tuntui varmaan siitä syystä heti omalta valinnalta. Mark Harrigan on sotilas, joka kostaessaan vaimonsa valitettavaa kohtaloa on päätynyt Helsinkiin jahtaamaan saksalaisina sotilaina esiintyneitä monstereita. Lupaava alku!

Name is Harrigan, Badass Harrigan

Eldritch Horrorin näyttämönä on koko maailma yhden kaupungin sijaan ja tämän vuoksi toimintoja käytetään esimerkiksi erilaisten matkajärjestelyjen tekemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa laiva- ja junalippujen hankintaa. Systeemi on silti yksinkertainen, mutta samalla hyvin toimiva. Muita toimintoja ovat mm. varusteiden hankinta, lepääminen ja tietysti itse matkustaminen. Pelikierros jakaantuu kolmeen vaiheeseen samalla tapaa kuin Arkhamin kaduilla ollessa eli ensiksi pelaajat tekevät toimintonsa, sitten katsotaan mitä kukin kohtaa nykyisessä sijainnissaan ja viimeisenä on Mythos-vaihe eli hienovaraisesti ilmaistuna yliluonnollista paskaa sataa pelaajien niskaan.

Ia! Ia! Cthulhu Fhtang!

Pelin tehtävät ja tapahtumat riippuvat tietysti siitä, mikä eeppisistä Great Old Oneista on suurena pahuutena pelaajia vastassa. Sattuma toi eteemme kenetpä muunkaan kuin tuon julkkiksista suurimman eli Cthulhun. Peli lähtee liikkeelle tyypillisissä tunnelmissa eli kuvittelet voivasi hankkia itsellesi hyvät selviytymisvarusteet tulevaa varten, koska maailma on vasta jotenkin hitusen outo, mutta se on luonnollisesti ensimmäinen virheesi. Vaikka tiedät kaiken kohta syöksyvän täyteen kaaokseen, niin olet silti joka kerta yllättynyt sen määrästä, muodosta ja ripeydestä jolla se etenee. Ja näinhän sen kuuluu mennäkin! Mystisiä portteja avautuu kaikkialle maailmaan, et voi mennä edes aamukahville törmäämättä johonkin kulttiin, hirviöt vaeltavat kaduilla ja kirjastot ovat kaikista kauimpana rauhallisuuden tyyssijoista!

Koko setti leväällään

Pelaajat yrittävät yhteistuumin estää maailmaa joutumasta pysyvästi pahuuden temmellyskentäksi, mutta tavalliset kuolevaiset ovat selkeitä altavastaajia, kun ympärillä ovat ihmiskunnan pahimmat painajaiset. Ei ole siis yllätys, että pelimme näytti pitkään olevan täysin vailla toivoa, mutta hyvin kirjoitetun jännitysnäytelmän tavoin lopulta alkoi näyttää siltä, että alkaisimme yhtäkkiä päästä niskan päälle pelistä. Portteja sulkeutui, hirviöitä lähetettiin takaisin ja useita katastrofeja vältettiin. Aloimme jo salaa elätellä toivoa voitosta ja vielä ensimmäisellä pelikerralla! ...mikä luonnollisesti oli vain täydellisesti käsikirjoitettu harhakuva ennen kuin kaikki päädyimme vähemmän yllättäin Cthulhun kitaan ja peli päättyi veriseen tappioon.

Lyhyt arvio pelistä: Arkham Horror 2.0!

Pidempi arviointi: Eldritch Horrorin vertaaminen Arkham Horroriin on ilmeistä ja erittäin paikallaan. Peli on kaikin puolin Arkham Horrorin vikkelämpi, älykkäämpi ja ehkä jopa hitusen julmempi pikkuveli. Pelien alkuvalmisteluissa ei ole sinäällään hirveää eroa, mutta uutuudessa on inhimellisempi määrä korttipakkoja. Molemmissa nämä korttipakat ovat kuitenkin yhtä suuressa osassa ja niistä nostetut kortit kuljettavat tapahtumia eteenpäin. Arkham Horrorin tarpeetonta nysväämistä on kuitenkin suoraviivaistettu tai jopa poistettu kokonaan tehden itse pelimekaniikasta huomattavasti miellyttävämpää.

Vaikka itse pelaaminen onkin helpompaa ja nopeampaa, niin se ei todellakaan tarkoita, että pelin ydin olisi kadonnut minnekään. Eldritch Horror sopii aivan täysin Arkhamin tapaan vain ja ainoastaan täysille masokisteille, jotka nauttivat siitä, että läjä pahvia pöydällä ajaa koko porukan epätoivon ja mielenterveyden rajamaille. On vaikeaa arvioida tätä vain yhden pelikerran perusteella, mutta epäilen, että Eldritch Horror saattaa olla jopa edeltäjäänsä vaarallisempi tapaus. Sujuvampi pelaaminen saattaa myös itseasiassa omalta osaltaan vain pahentaa ahdistusta, sillä nyt hallitset tekemisiäsi entistä selkeämmin ja silti tulos on vähintään yhtä lohduton.

Pelien samankaltaisuus luo kuitenkin myös valitettavan ja selkeän tosiseikan hankintoja suunnitellessa: Eldritch Horror lienee näistä kahdesta se parempi ostos, mutta jos omistat jo ennestään Arkham Horrorin, niin et välttämättä halua toista samankaltaista peliä ellei Arkham ole sitten jo todella pahasti puhki koluttu. Joka tapauksessa itse olen uutuudesta erittäin positiivisesti kauhistunut ja en malta odottaa pääseväni kokeilemaan sitä pian uudelleen ja tavoittelemaan entistä syvempää epätoivoa!