keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Joulupyhien projekti: Lisää metsää

Samoojat väijyvät jo varjoissa
Uusi vuosi, mutta edellisen kujeet. Olen saanut nyt lomillani yllättävän hyvin harrastettua aina pienenkin tilaisuuden sattuessa. Varsinkin kaikista näistä joulun ja uuden vuoden riennoista huolimatta, kun saa jotain aikaan, niin se jo ylipäätään tuntuu saavutukselta. Joulupyhinä onnistuin käyttämään illoista ja aamuista tehokkaasti aikaa siihen, että rakentelin pelipöydälle uuden metsän. Resepti on pääpiirteiltään sama, kuin aikaisemmissa, mutta kyseessä on nyt reilusti isompi metsikkö. Kirpputorilta sattui onnekkaasti syksyllä löytymään vanha koskematon Citadelin muovinen mäki ja sehän sopi joukon jatkoksi todella hyvin. Maalia ja ruohoa niskaan ja puita pystyyn.



Itseltä loppui erilaiset ruohot ja sirotteet kesken, joten täytyy vähän vielä ilmettä piristää lainailemalla lisää eri värisiä tufteja sun muuta aluskasvillisuuteen, mutta varsin tyytyväinen olen lopputulokseen jo nytkin. Hankalinta oli tottakai pähkäillä puiden paikat sellaisiksi, että nyppylä näyttää metsältä, mutta samalla eivät pelatessa tuottaisi pelkkiä ongelmia. Kätevä maastonpalanen kyllä, sillä vaikka se ei näytä kovin korkealta, niin mäen taakse piiloutuu helposti jalkaväkeä kokonaan piiloon vastustajan ikäviltä katseilta.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...