Lyödään kaksi kärpästä yhdellä mulkaisulla ja nostetaan kerralla esiin molemmat uudenvuodenaattona outojen drinkkikokeilujen ja ruudinkäryn lomassa testauksessa olleet lautapelit. Pukinkontista paljastui tosiaan itselle Kings of Mithrilin lisäksi Taivaan pilarit, joka perustuu samannimiseen kirjaan ja kauniimpi puolisko sai Vuoden perhepeli -palkinnon pokanneen Salaisuuksien saaren.
TAIVAAN PILARIT
Taivaan pilarit on niitä rakastamiani "resurssihelvettejä," joten olin tottakai heti innoissani. Peli muistuttaa mekaniikaltaan todella paljon Stone Agea, joten perusjuonesta sai nopeasti otteen, vaikka sääntövihkosen kanssa aluksi hieman tappelinkin (No sen siitä saa, kun alkaa vain suoraan pelata sääntöjä kohta kohdalta edeten).
Pelaajien päämäärä on yhteinen eli kirkon rakentaminen, mutta voittajaa tästäkin huolimatta etsitään. Yhteistyöpelistä ei siis ole kysymys vaan rakennuksen edistyminen tuo pikemminkin aikajanan pisteiden keräämiselle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelissä kilpaillaan rakennusmateriaaleista ja työntekijöistä, joista jälkimmäiset tuottavat pisteitä ensimmäisistä. Siinä sivussa kerjätään suosiota kirkolta ja kuninkaallisilta ja yritetään vielä napata muiden nenän edestä erinäisiä muita bonuksia, joilla kerätä itselle lisää rahoitusta ja niitä aina tärkeitä pisteitä.
Heti kättelyssä herännyt vertaus Stone Ageen onkin oleellinen pelin hankintaa pohdittaessa, sillä itse en ainakaan näkisi omistavani molempia. En vielä uskalla sanoa kumpi on mielestäni parempi, sillä eroavaisuuksiakin löytyy, mutta teemana katedraalin rakentelu ainakin iskee itseeni paremmin kuin se kivikautinen resurssien keräys.
Olen kehitellyt leikilläni teoriaa, jonka mukaan värikkäitä puukuutioita sisältävät pelit ovat niitä hyviä pelejä. Täytyy päästä tätäkin kirkkoa kasaamaan lisää, jotta teoriaa voidaan tutkia tarkemmin.
SALAISUUKSIEN SAARI
Salaisuuksien saari on yhteistyöpeli, jossa sooloiluun ei ole juuri varaa. Parasta peli onkin hyvällä porukalla yhteisesti suunnitellen. Pelilauta eli saari koostuu laatoista, joilla pelaajat liikkuvat neljää aarretta metsästäen. Vitsi on siinä, että saari tulvii ja uhkaa upota hurjaa vauhtia, joten Indiana Jones tyyppisen vihjeiden metsästyksen lisäksi joutuu ottamaan hiekkasäkit kantoon ja leikkimään pioneeria.
Kuten perhepeli statuksesta voi arvata, niin Salaisuuksien saari ei ole siitä kaikista raskaimmasta päästä lautapelejä. Aluksi olin hieman epäileväinen, että peli saattaisi olla turhankin kevyt, mutta vedenpinnan kohotessa nousi myös kunnioitus yksinkertaista pelimekaniikkaa kohtaan.Ylivoimainen peli ei toki ole, mutta vedenpinnan aloituskorkeutta säätämällä kohoaa myös vaikeustaso ja näin saadaan paniikkia aikaan edes hieman myös kokeneemmalle pelaajalle.
Ensimmäisten testauksien jälkeen vaikuttaisi siltä, että Saari sopii ihan mukavasti välipalapeliksi. Se on soveliaan kevyt, mutta tarjoaa myös silti hitusen tuskaa ja pelit ovat sopivan lyhyitä. Yhteistyöpelejä ei tämän talouden pelihyllyssä tainnut vielä kauheasti olla muutenkaan, joten on kokoelmiin ihan tervetullut lisä. Jännä bonus on sinäänsä myös se, että Salaisuuksien saari menee tarvittaessa myös pasianssin korvikkeena.
Huh alkaa olla välipäivien "rästipostaukset" raapustettu :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti