tiistai 7. helmikuuta 2012

Baroness Strangelove (Counts As Baron Sathonyx) or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb

Hi There or: How I made another Overkill
Toivottavasti näky vetää teitäkin edes hieman sanattomaksi. Mitenkö tähän on päädytty? Kipinä lähti Defilerin kanssa käydystä keskustelusta, jossa aiheena oli luonnollisesti Dark Eldarien Baron Sathonyx. Meillä molemmilla on sivuprojektina pieni DE-joukkio ja itse olen iskenyt silmäni nimenomaan Hellioneihin. Käytiin läpi erilaisia netistä löytyneitä versioita paronista, joista suurin osa tottakai pohjaa codexin piirrokseen. Täysin näköisen saaminen vaatisi valtaisaa urakkaa ja eipä siihen juuri kukaan muukaan ole vielä päässyt, joten olin heti kallistumassa johonkin erilaiseen ratkaisuun. Keskustelu päätyi lopulta heittelyyn vaihtoehtoisista laitteista punaisesta kolmitasosta aina lentävään surffilautaan, mutta sitten se pommi iski osittain kirjaimellisesti, kun mieleen visualisoitui varsin ilmeinen kohtaus Tohtori Outolemmestä.

Tästä tämäkin lähti
Tuumasta toimeen ennen kuin järki ottaa taas vallan eli äkkiä bitsikaupasta pommia tilaamaan! Looginen valinta oli tottakai IG:n Manticore-ohjus. Paronittaren päätön ruumis on peräisin ratsastavasta naisvampyyristä, joka on ilmeisesti juuri poistunut GW:n valikoimasta. Enpä olisi uskonut tuollekaan bitsiboxissa lojuvalle raadolle keksiväni koskaan näin keskeistä roolia. Pää on lähtöisin Venomin mukana tulleelta Wychiltä ja aseen terät ja olkatoppaukset tietysti Hellioneilta.Varsin nopea ja helppotöinen projekti. Greenstuffiakaan ei tarvinnut näyttää juuri ollenkaan. Jotain pieniä hienosäätöjä tosin vielä kaivataan.


Olen lopputulokseen kuitenkin jo varsin tyytyväinen. Sopiva pää oli pitkään iso ongelma, mutta lopulta päädyin tähän oikeastaan ihan mukavasti toimivaan ratkaisuun. Tarpeettoman vaikeaksi osoittautui keksiä pää, joka muka yhtä aikaa olisi paronittaren arvolle sopiva, mutta silti niin raju, että uskoisi hänen kiitävän valtavaa vauhtia raketilla. Kaikista eeppisistä hulmuavista hiusoperaatioista oli vain parempi lopulta luopua. Kokeillaan sellaista joskus myöhemmin. Aseen varteen pitäisi vielä kehittää jotakin liittämään paremmin yhteen entinen metallinen taikasauva ja uusi muovinen terä. Jotain heiluvaa kangassuikaletta greenstuffista varmaan. Että tälläinen sivuprojekti tällä kertaa.

Kohti uutta pahantekoa!

4 kommenttia:

  1. Hauska ja erilainen ratkaisu, omat karakteriratkaisut on aina kunnoitettavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja olen samaa mieltä siinä, että omat versiot "spessuista" tuovat usein parhaiten eloa armeijaan. Varsinkin tälläisissä tapauksissa, kun kerran virallista figuuria ei ole edes olemassa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...