keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Leffaisku: Rautarouva


Yritän yleensä jopa vältellä dokumentaarisia, elämänkerrallisia tai ylipäätään rehellisesti todellisuuspohjaa omaavia leffoja, kun puhutaan elokuvateatterin valikoimasta. Ihan sellaisesta yksinkertaisesta syystä, että ne sopivat yleensä paremmin kotisohvalle eivätkä todellakaan kaipaa kilometristä kangasta ja tuoleja nostattavaa äänentoistoa. Paremman puoliskon oli kuitenkin pakko päästä heti näkemään Rautarouva eli engelsmannittain The Iron Lady, joten Porin Finnkinolle kävi jälleen siis suunta.


Rautarouva on vajaan parin tunnin pituinen läpileikkaus Iso-Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin (Meryl Streep) elämästä keskittyen luonnollisesti tämän uraan politiikassa. Elokuvaa on kritisoitu mm. hänen seuraajiensa toimesta siitä syystä, että elokuva tulee liian nopeasti. Onhan tämä toki hieman poikkeuksellista, että moinen elokuva tehdään kohteen vielä eläessä. Kieltämättä elokuva on varsinainen mahdin nousu ja tuho tyyppinen teos.

Arvostan elokuvissa tunnelmallisia yksityiskohtia erittäin paljon. On hienoa, kuin pienellä asialla saadaan sanottua jotain suurta. Sen takia kai olen Doctor Who:hun niin pahasti koukussa ja BBC:n ollessa tässäkin asialla, Rautarouvan alku tempaisi minut mukaansa vauhdilla. Vaikka Meryl Streeppiä ei voi olla tunnistamatta alkaa elokuva kuvauksena kenestä tahansa mummosta, joka käy kaupassa ja mutisee hintojen noususta. Rauhallinen idylli paljastuu huone kerrallaan mummun taapertaessa eteenpäin, mutta kun käytävässä kuvaruutuun lipuu brittipoliisin ikoniseen shakkiruutuun sonnustautunut hahmo MP5-konepistoolia käsissään lepuuttaen, katsoja vihdoin havahtuu tajuamaan, että nyt ei todellakaan olla käymässä maalla mummolassa.


Viihdyin siis elokuvassa varsin hyvin ja sen piilodokumentaarinen tyyli toimi mukavasti vaikka sitten taas vastaavasti jatkuva takaumien välissä masentelu hieman hiersikin. Kieltämättä tästä kuitenkin muodostui yhtenäinen kokonaisuus. Juonenkäänteistä ei varsinaisia yllätyksiä voi tietenkään tulla, mutta siitäkin huolimatta meinasin hieman tarrailla käsinojiin Falklandin sodan kohdalla, kun alkoi Royal Marines Commandojen baretit vilkkua rantapusikossa. Kuka käski taas päästää sotahullun nörttibloggaajan ihmisten ilmoille? Kehtaan kyllä elokuvaa suositella, jos aihepiiri kiinnostaa, mutta tosiaan oma kotisohva on mielestäni paras paikka tälläisille leffoille.


Elokuvana Rautarouva on kuten esikuvansakin eli yhden naisen uskomaton show ja muut ovat pelkkiä statisteja. Kehtaisin spekuloida olevan varsin varmaa, että Meryl Streep tämän elokuvan johdosta vielä uuden Oscar-ennätyksen pokkaa.

2 kommenttia:

  1. Omakin "parempipuolisko" haluaisi tätä mennä katsomaan, mutta onneksi osaat näin hyvin suostutella, että voin hyvällä omallatunnolla valita jonkin muun.
    Oletko uusinta Sherlock Holmesia nähnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt juu ja on kyllä ihan kärkikaartia viime vuoden elokuvista. Tuota Tv ja Elokuvat-tagia klikkailemalla löydät jorinaani siitäkin leffasta kyllä =)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...