lauantai 22. lokakuuta 2011

Aye We has Cunning Plans, Yarrr


Dreadfleet on todellakin vihdoin täällä pienen sähläyksen jälkeen. Tilattiin tuo siis Kardinaalin kanssa puoliksi ja meillä todellakin on suunnitelmia. Alkajaisiksi oikeaan tunnelmaan virittäytyminen on tietysti välttämätöntä, joten DVD-hyllystä on kaivettu Pirates of the Caribbean-boxi esille ja se laitetaan taustalle pyörimään, jotta valmistelut sujuvat oikeassa hengessä.

Laivastot on luovittu kukin omalle amiraalilleen eli hyvikset minulle ja pahikset velipojalle. Molempien laivastojen kääpiöalukset taisivat olla ne oleelliset valintakriteerit. Suunnitelmana on toteuttaa pelikokonaisuus kolmella vaiheella. Ensiksi luonnollisesti kootaan laivat lukuunottamatta osia, jotka haittaavat jollain tapaa maalaamista. Toisena vaiheena laivat ja maastot hutaistaan perusmaaleihin ja washeja perään, jotta homma saadaan sellaiseen kuntoon, että kehtaa pelailla ja kolmas vaihe on sitten sitä yksityiskohtien nysväämistä kieli poskessa.

Tätä siis on luvassa tulevaisuudessa. Onneksi ihan hirveän monessa kotimaisessa blogissa ei sentään olla vielä Dreadfleettia pyöritelty. Itse varmaan keskityn täällä pitkään vain pelin figuihin, mutta onneksi Murhe on blogissaan kirjoitullut jo esimerkiksi hyödyllistä analyysia itse laivojen säännöistä.

4 kommenttia:

  1. Captain Morgania? ;)

    Uskompa kyllä, että tämä peli on sellainen josta vois saada paljonkin irti pikku rommipäissään kynttilänvalossa...eli siis tunnelmapelinä varmasti melkoinen.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa todellakin tähän mennessä oikein lupaavalta tunnelmallisuuden suhteen ja ilmeisesti saa aika hyvin tilaisuuksia viihdyttää eri kokoisia pelaajamääriäkin.

    VastaaPoista
  3. Why is the Rum gone?! Huomen sitä etsimään!

    VastaaPoista
  4. Haha etkä edes tiennyt mikä video mulle on maanantaiksi blogiin tulossa. Priceless :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...