Leffaisku: Abduction

 Eksyin viime viikonloppuna katsomaan teiniagentteja ja etukäteen oli vähän vaikea arvioida mitä leffalta pitäisi odottaa. Ohjelmistossa oli siis Abduction (Siepattu). Vaikka tahdoinkin odottaa alienien hyökkäävän tantereeseen millä hetkellä hyvänsä, niin elokuva osoittautui lopulta ihan suhteellisen viihdyttäväksi takaa-ajoksi.

Mitäköhän elokuvasta kertoo se, ettei kuvia tahdo löytyä kuin kohtausten ulkopuolelta

Nathan (Taylor Lautner) on luonnollisesti maailman tavallisin teini, joka istuu koulussa päivät, haaveilee naapurintytöstä illat, ryyppää viikonloput ja harrastaa isän kanssa nyrkkeilyä sitten krapulassa... No okei viimeinen ei ehkä kuulu ihan jokaisen meidän elämään, mutta kyllä ankara kasvatuskin normaalina pitää. Kaikki on tylsää ja tavallista, kunnes kouluprojekti vie Nathanin kadonneita lapsia etsivälle nettisivustolle, josta hän epäilee löytäneensä itsensä. Eikä mene aikaakaan, kun pihapensaat ovat täynnä palkkatappajia, vakoojia ja agentteja erilaisin kolmen kirjaimen yhdistelmin varustettuna. Sanomattakin on selvää, että tästä lähtee liikkeelle se hurja pakomatka ja jatkuva rytinä.

Hold me!

Lajityypistään poikkeavan Abductionista tekee se, että tällä kertaa teiniagentilla ei ole supervoimien kaltaista koulutusta tukemassa pakomatkaa, koska hän nyt yksinkertaisesti ei ole mikään vakooja olleenkaan. Tämä tuo elokuvaan ihan piristävää realismia. Juu kuten sanoin, niin isukki on sentään vähän opettanut lyömään, mutta ei pelkällä oikealla suoralla niin pitkälle lopulta kuitenkaan päästä. Onneksi puskien ollessa täynnä ihan oikeita agentteja ja muuten vaan vakoojien hyviä lapsuudenystäviä, niin apuja sentään aina välillä löytyy ja näin matka jatkuu. Vielä kun joku kertoisi keneen tässä pitäisi luottaa, koska kaikki tietävät, että se jokaisen hokema "trust no one" ei ole koskaan lopulta pelastanut ketään. 

Alfred Molina tuo rakastettu ja pakollinen hämärä sivuroolinäyttelijä

Erikoisen leffasta nykypäivänä tekee myös se, että hahmoja, nimiä, paikkoja ja ylipäätään yhtään minnekään sitomattomia langanpäitä irtoaa jokaisesta taskusta, verhosta ja takinliepeestä. Nykyäänhän katsojaa ei saa elokuvissa hämätä liian paljolla tiedolla, eikä mainita mitään, mitä ei selitetä myöhemmin, koska muuten tämä ahdistaa yleisöä. Moisesta mentaliteetista Abductionissa ei ole tietoakaan ja pakko kyllä myöntää, että leffa on paikoitellen aidosti hieman sekava. Mikä oli toki omalla tavallaan piristävää vaihtelua ja lopulta tajusin teoksen muistuttavan tavallisen peliporukan roolipeliseikkailua. Pelinjohtaja kylvää lankoja, joihin toivoo pelaajien tarttuvan, mutta nämä ohittavat osan täysin, koska koukut eivät ole tarpeeksi ilmiselviä ja välillä tehdään todella outoja korjausliikkeitä, kun pj yrittää paniikissa saada juonen takaisin suunnittelemilleen raiteille.

En lähtisi kuitenkaan suosittelemaan elokuvalipun hinnan sijoittamista tähän, ellei ole kaltaiseni leffafriikki, mutta kotisohvalla tämän voi ihan hyvin joskus katsoa. Harvoin kuitenkin näkee ei-ärsyttäviä "teinileffoja."

Ai niin ja vielä varoituksena, jos kuitenkin leffateatteriin eksyt: 1/3 salissa istujista tulee olemaan Twilight-vieroitusoireista kärsiviä Team Jacobin jäseniä hakemassa nopeaa lohtuannosta. Sinua on todellakin varoitettu. Ihan turha väittää, etten pidä koskaan huolta lukijoideni hyvinvoinnista.