tiistai 3. heinäkuuta 2012

Ix'lyon "Green Lantern" Quanceltz (Counts As Jokaero)


Sainpas viimein itsestäni irti maalata tämän kummallisen nollausprojektini. Tämä outo elämänmuoto juontaa juurensa suunnitelmasta näpäyttää peliporukkaani "enemmän jokaeroja" hokemasta, kun olen yrittänyt pyöritellä inkvisiittoreilleni sopivia armeijalistoja. Lempinimestä Green Lantern huolimatta otus ei juonna juuriaan tuohon DC-sarjakuvaan vaan inspiraatio on varsinaisesti lähtöisin Goblins-nettisarjiksesta.

Joten pakkohan baseen oli asetella gobliinilta pää
Onhan pallo hieman kookkaampi, mutta korkeus ainakin suhteellisen hyvä
Olen toisaalta ihan tyytyväinen teokseen, koska ei tätä nyt ole tarkoituskaan ottaa turhan vakavasti, mutta perfektionisti löytää toki parennettavaakin. Green stuffauksen suhteen löytyy nipotettavaa oikeastaan lähinnä siksi, että näinkin simppelissä figussa ehti keksiä matkan varrella uusia kikkoja miten tehdä parempaa jälkeä, joten alkupäässä olisi ollut parannettavaa, kun loppuun pääsi. Sen siitä saa, kun on kuitenkin niin alussa vasta tuon paremmassa opettelussa. Toinen asia mikä itseä häiritsee on, etten onnistunut saamaan maalausta näyttämään kunnolta siltä, että kyseessä olisi energiapallo. Ehkä se kaipaisi jotain muuta tehosteväriä vielä tai jotain, koska pelkät valkoiset vauhtiraitakipunat eivät tunnu riittävän. Kenties jotain valoefektiä kylkiin?

Noh pääasia, että oli hauskaa ;)

2 kommenttia:

  1. Yksi mikä tulisi mieleeni olisi käyttää Gloss Varnishiä sitä kiiltoa tuovaa juttua (kirjoitin nimen varmaan väärin) Mutta tosin kannattaisi kokeilla varmaan johonkin muuhun ensin. Klikistä tulee ainakin meleen juuri se hohde koska nehän ovat semmoisea metalli pintaisia olevinaan.

    VastaaPoista
  2. Jonkinlainen lakkaus toki varmaan saisi sen muistuttamaan enemmän inspiraatiotaan, mutta pelkään pahoin, että kiiltelevänä se toisi suurimmalle osalle kuitenkin mieleen limapallon :D

    Ja niin uhkaava kuin räkäklöntti voisikin olla, niin mieluummin pitäytyisin jonkinlaisessa energiaoliossa, vaikka se Goblinssin näyttämää esimerkkiä vastaan onkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...