torstai 18. elokuuta 2011

Nopeampaa sutimista tavoittelemassa


Speed Paintingia on tullut kovasti pohdittua viime aikoina, koska pelipöytäkelpoisten figujen valmistumista olisi yksinkertaisesti pakko nopeuttaa, jos meinaan armeijan saada viimein kuntoon. Tietyistä kohdista ja erityisesti tiettyjen yksiköiden kohdalla olisi siis pakko karsia ja oikoa. Jo hetken kehitellyt tapoja mielessäni ja viime viikonloppuna päätin laittaa ne testiin. Kaavein kaapeista esiin kymmenen kappaletta valmiksi koottuja tavallisia Guardiaaneja. Jos on tullut eldareja käytettynä osteltua, niin on taatusti huomannut, että guardiaaneja tahtoo tulla mukana ylimääräisiä vähän joka kaupassa ja päätin laittaa nämä hyötykäyttöön. Win-Win.

En figuille oikeastaan muuta tehnyt, kuin poistelin veitsellä pahimman valujäljet ja samantien parvekkeelle spray-purkki kädessä. Rehvakkaasti ajattelin, että maalaan koko ryhmän yhdessä illassa, mutta se oli vähän liioittelua varsinkin, kun sorruin vielä katsomaan yhden leffankin samana iltana. Panssarit kuitenkin tein suurelta osin valmiiksi varsin nopeasti ja eilen sitten viimeistelin yksikön kuntoon. "Kaavassa" on edelleen monta paikkaa, jossa voisi käyttää helpompaakin tapaa, mutta en saa annettua itseni huijata ihan joka kohdassa. Esimerkiksi kypärien silmiin oli pakko pientä hehkuefektiä tehdä taas. Spirit stoneihin sentään käytin vain kahta väriä (hyvä on 2+valkoinen) normaalin kolmen sijaan. Jos armeijan perusjalkaväen maalamisen kanssa ei osaa antaa itselleen armoa, niin joukko on kuolemaksi.

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, koska parissa illassa (eli vain pieni kourallinen tunteja) sain kokonaan uuden ryhmän pöydälle kannettavaksi ja taso on aivan riittävä. Seuraava ryhmä sujunee vieläkin nopeammin. Ehkä tunnelissa alkaa vielä joskus näkyä valoakin.

Voisimpa kerrankin muuten jakaa myös maalireseptin:

Hieman nopeampi luupanssariresepti
Army Painterin Skeleton Bone-spray alle ja tämän päälle kauttaaltaan Citadelin Devlan Mud-washi. Seuraavaksi korostellaan panssarilevyt ja muut kohdat Vallejon Khakilla, jota seuraa Khaki+Bone White 50:50 -suhteella sekoitettuna. Tässä välissä sutaistaan taas hieman Devlan Mudia varjostukseksi muutamiin kohtiin. Sitten highlight pelkällä Bone Whitella ja lopuksi pieniä ja hentoja highlighteja ihan pelkällä valkoisella. Tämäkin tuntuu suhteellisen monelta vaiheelta "nopeaksi" tavaksi, mutta on siinä aika monta "hailaittia" vähemmän, kuin mitä yleensä on tullut tehtyä.

7 kommenttia:

  1. Toimii. Erittäin hyvän näköstä settiä kun verrataan siihen kuinka paljon aikaa näille on annettu. Speed paintingista huolimatta, soisin kyllä basetukselle enemmän huomiota. Puuhamaa-basetus on vähän tylsä. :)

    VastaaPoista
  2. Joo olin niiden kanssa varsin laiska. Pari hassua kiveä vain ruohon lisäksi. Ehkä länttäilen sinne myöhemmin vielä jotain pääkalloa tms. Seuraavassa projektissa on kyllä jo basessa enemmän kamaa laitettuna.

    VastaaPoista
  3. Komealta näyttää, mutta en malta olla sen verran kommentoimatta, että mun mielestä kaksi iltaa / yksikkö ei ole speed paintingia nähnytkään. ;) Jos olisit tehnyt tuon yksikön sanotaanko tunnissa voitaisiin puhua speed paintingistä. Tosin mistäs mä tietäisin vaikka sä normaalisti hinkkaisit ukkojasi kuukausitolkulla, jolloin kaksi iltaa on tosiaan aika nopea tahti.

    VastaaPoista
  4. Joo ei en todellakaan ole tuota speediksi kutsumassa vielä suinkaan :D Kuten otsikko sanoo, niin pikemminkin olen vain hakemassa lisää vauhtia sen inspiroimana.

    En pahemmin kelloa tuijotellut noina iltoina, mutta ehkä jos tuohon yhteensä meni 3-5 tuntia kuivuminen mukaanlukien, niin ei kait hirmu kaukana olla.

    Muiden menojen kanssa tässä saattaisi siis ehtiä/jaksaa tehdä pari yksikköä viikossa, niin ehkä tällä kesälomalla ehtisi jonkun pistemäärän valmiiksi sentään saamaan.

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvännäköistä, minunkin pitäisi kokeilla masiinan meniittien kanssa jossain vaiheessa tuollainen "speed"-paint -rupeama (lainausmerkit siksi, että kumminkin aina harkailee liian hi-fistelyksi jossain välissä). Ainoa missä olen saanut edes vähän pikamaalausta toteutettua on warmaster, kun kymppimilliset kuitenkin ei vaadi liikaa hi-fistelyä :).

    VastaaPoista
  6. Me likes! Ihan hyvän näköstä settiä, pitäskö mun raportoida sitten kun alan maalaamaan ig:tä :D tavoitteena jotai 50 tyyppiä / viikko... That's speedy ;)

    VastaaPoista
  7. Grondis: Tuttu juttu! Itsekin pakko aina hifistellä jollain, kun omasta armeijasta on kyse. En todelliseen speed paintingiin varmaan pääsiskään, kuin ehkä jollekin toiselle menevän armeijan kanssa

    Zombie: Anna palaa.. Tarkoittaen, että polta ensin koulusi, koska ei sulla muuten kuitenkaan ole aikaa maalata noin paljoa ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...