tiistai 30. elokuuta 2011

Birthing Loot'dom


Jollain sokerihumalalla tuokin otsikko ilmaantui. Allekirjoittaneen ei ollut tarkoitus sortua pitämään blogiin mitään synttärimeteliä, mutta kavereilta tuli sen verran eeppisiä lahjoja, että ihan heidän ylistyksekseen pitää pieni ryöstösaalisvalokuva heittää.

Vielä kun kyllästyisin jahtaamaan kissaa tällä
Menin tosiaan viime viikolla vanhenemaan taas vuodella, mutta onneksi ihmisiltä tuli soveliaita lahjoja hoivaamaan mahdollisia ikäkriisejä. Pehmoleluja tottakai lapsuus vaatii ja mikäpäs sen traumatisoivampaa kuin vanha kunnon Alien Facehugger. Ilman Legoja ja pelejähän ei selviä myöskään, joten Heroica (Lausutaan Lego-Heroquest) auttaa molempiin vaivoihin. Olin kyllä päättänyt, etten lampaiden jälkeen muita lego-pelejä taida blogiini alkaa kantaa, mutta eiköhän tästä lasten epämääräisestä ensikosketuksesta roolipeleihin tarvitse jotain raapustaa, kun on testit suoritettu.

Pakko muuten suositella lego-paketin ostamista jokaiselle, jolle uhkaa minkäänlaista ikäkriisiä puhjeta. Oli kyllä pirun terapeuttista koota tuo laatikollinen illalla Captain American katsomisen jälkeen :D


Kardinaali ystävällisesti täydensi figurintamaani vanhalla eldar-piraatilla (Kiitos eBayn) sekä varsin komealla bitsiboxilla. Lisäksi sain vanhan Falconin ja Vindicare Assassiinin, joiden kauppahinnasta on jo pitkään kättä väännetty. Käy se näinkin.

Bitsiboxien siniverinen
Ja mikä parasta pääsen vihdoinkin kaiken oman vitkuttelun jälkeen aloittamaan matkan New Vegasiin...

Joo-oh meikäläisen kesälomat on nyt siis myös lusittu, joten paluu arkeen on tapahtunut. Meni kyllä lomat mukavasti ja ei jäänyt mitään ikäviä "tuon kun olisi vielä ehtinyt tehdä"-traumoja. Figuja on maaleihin saatu ja ehtinyt pelaamaan ja rentoutumaan, niin hätäkös tässä.

2 kommenttia:

  1. Yo dawg, we herd u like organizers, so we put organizers in your organizer so you can organize while you organize. ;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...