torstai 21. huhtikuuta 2011

Leffaisku: Sucker Punch

Grey Knightit jäivät juuri kakkoseksi tälle Dreadknightille
Yritin väistää. Ihan tosissani yritin. Olin jopa henkisesti valmistellut itseni siihen, että teos menee täysillä katajapuskaan ja joudun lyttäämään sen lattiakaivoon. Ei nyt ihan niinkään, mutta lunastaako elokuva aiheuttamiaan ennakko-odotuksia ja lupauksiaan? Kävin siis maanantaina katsomassa Sucker Punchin ja loppuilta nähtiinkin sitten tähtiä. Yritin väistää...

Blondie
Kriitikot ovat jo ehtineet hiertää leffaa hengiltä, mutta sehän on heidän työtään ei heidän kuulukaan löytää mitään hyvää elokuvista. Ikinä. No Inceptionista taisivat pitää, mutta sekin lienee vain harhaa, sillä eihän scifistä saa tykätä julkisesti. Inceptionin uni, jossa nähdään unta, jossa nähdään unta, jossa nähdään unta, jossa nähdään unta unesta on kuitenkin täysin amatöörien puuhastelua verrattuna tähän. Sucker Punchin isku osuu, koska se on kuin roolipelinörttien oma versio Inceptionin unimaailmoista.

Rocket
Mistä on pienet tytöt tehty?

Mielialalääkkeistä ja katanoista,
minihameista ja haulikoista,
korseteista ja M4:sista
hilkoista ja musketeista,
sukkanauhoista ja MP5:sista,
tikkareista, mechoista ja mustista pikkuhousuista.
Niistä on pienet tytöt tehty.

Sweet Pea
- Että runosuonta ja sekavaa jorinaa pukkaa? 

- Juu jotain lisävahinkoa isku on siis tehnyt aivoille vielä trailerin jälkeenkin.

- Eli elokuva ilmeisesti on katsomisen arvoinen?

- Kyllä, mutta...

- Niin niin, mutta onko se uusi äijäleffojen kuningas? Siirtyikö kruunu jälleen

- Ei Sucker Punchia kruunata missään leffavaltakunnassa, sillä kuten juuri yritin sanoa, niin Sucker Punch ei ole elokuva, vaan se on uskomattoman eeppinen kokoelma trailereita tulevaisuuden elokuvien ylilyönneistä.

- ...Kuulostaapa vaisulta.

- Älä nyt. Mieti vähän.Turhan useinhan trailerit ovat muutenkin se  paras ja näyttävin osa elokuvasta. Pahimmissa tapauksissa ennen leffan alkua tulevat trailerit ovat parempia, kuin itse leffa, jota olet tullut katsomaan.

- Niin, mutta onhan tuo nyt silti tosi masent...

- Ja nyt jumalauta te muut äänet olette hiljaa, että saan edes joskus tämän tekstin kirjoitettua loppuun!!!

Amber
Ei pitäisi leikkiä profeettaa omalla maallaan...jaa mutta hei, jos on myös samaisen maan kunkku, niin saa leikkiä Nostradamusta ihan kuinka paljon tahansa. Minun hiekkalaatikko, minun säännöt. Joo ei tämä leffa ei tehnyt mulle hyvää, mutta asiaan...

Minulle tuli vain sellainen visio, että jos hyvin käy, niin Sucker Punchilla olisi elokuvamaailmaan samanlainen visuaalinen vaikutus, kuin Matrixilla aikanaan. Matrixilla haluttiin tuoda länsimaiselle elokuvakankaalle yhtä uskomattomia ja lennokkaita ylilyöntejä, kuin itämaisissa kungfu-leffoissa on nähty jo vuosikymmenet. Tätä ei kuitenkaan ollut pokkaa tehdä ilman, että se tehtiin tietokonemaailmassa, jossa kaikki on mahdollista.

Nykyäänhän moiset ilmalennot ja hidastukset ovat arkipäivää monissa leffoissa. Ehkä Sucker Punch viitoittaa vastaavaa tietä? Että upeisiin fantasiamaailmoihin päästään ilmankin, että ollaan oikeasti hullujenhuoneella? Että todella näyttäviä ja täysin mahdottomia taistelukohtauksia voidaan tehdä ilman, että se ei oikeasti tapahdukaan? Siis kaikkea sitä mitä on tähän asti voinut nähdä korkeintaan japanilaisiin piirrettyihin perustuvissa niiden samaisten kungfu-leffojen tekijöiden teoksissa? Siis viimeistään nyt osa lukijoistani on varmasti paniikissa eikö niin?

Kyllä minulle ainakin kelpaa, että elokuvissa voidaan tehdä asioita, jotka ovat mahdollisia vain elokuvissa. Itseasiassa juuri siksihän niitä pitää välillä elokuvissa tehdä. Joo olen kumma haluan realistisia piirrettyjä ja epärealistisia live-elokuvia.

Baby Doll
Ehkä kaikista pahinta Sucker Punchin avokämmenessä on se, että se saattaa monet muut elokuvat todella huonoon valoon. Itseasiassa muita leffantekijöitä ja heidän tuotoksiaan se läimäyttää kaikista lujiten turpaan. Sucker Punch vierailee viidessä eri maailmassa ja ympäristössä oman varsinaisen todellisuutensa lisäksi ja jokainen näistä on omalla tavallaan todella tyylikäs ja huolellisesti tehty. Elokuva siis herättää henkiin kerralla useita maailmoja, kun monet muut elokuvat eivät saa edes YHTÄ tehtyä kunnolla. Sucker Punchin örkit vilahtelevat vain yhdessä kohtauksessa ja silti ne on täysin rinnastettavissa LOTR-elokuvasaagan örkkeihin. Samaa ei voi sanoa juuri muista fantasiayritelmistä. Jopa lohikäärme on harvinaisen onnistunut, mikä on yleensä se suurin kompastuskivi loharileffoissa (duh.).Vastaavia esimerkkejä voisin listata vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän se pointti nyt ole muutenkin jo selvä.

Niin, että en ole mainunnut juonta sanallakaan? No ihan syystä, sillä siinä ei juuri puhuttavaa ole. Elokuvan juonen näkee jo trailerista. Sen ainoa tarkoitus on rakentaa riittävä tukiranka pitämään koossa se uskomaton maailmojen ja tajuntaalaajentavien ja...herkkien visuaalisten efektien sekamelska sinfonia. Alan lähestyä taas niitä pahimpia ylisanoja, mitä yritän yleensä välttää, etten hehkuttaisi ylimääräisiä pelkän tekstikikkailun itsensä takia. Ei, leffa ei räjäytänyt päätäni lopullisesti, mutta se on yksinkertaisesti sanottuna aivan pirun kaunis. Nih...

"Oh and one more thing..."

Wise man
  ...urgh loistava viitelopetus samaiseen elokuvaan, enkä edes keksi miten sen käyttäisin. Lienee syytä tehdä yhteenveto siitä, mitä tämä tavallistakin kummallisempi tajunnanvirtaus tällä kertaa yrittää sanoa. Se sanoo, että kehtaan suositella elokuvaa, mutta on tärkeää ymmärtää, että sen koko sisältö koostuu sen visuaalisesta ilmeestä ja lyhyistä välähdyksistä eri maailmoista, joita yhdistää Fallout-ruskea ja tytöt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...