torstai 23. kesäkuuta 2011

Leffaisku: Summer Wars

Suku on pahin. Aina.
Leffateatterin animet tuppaavat tulemaan tänne Poriin varsin tehokkaasti jälkijunassa. Onneksi kyseessä on kuitenkin edes natsijuna, sillä aikataulussa voi luottaa siihen, että elokuva on täällä neljä kuukautta varsinaisen ensi-illan jälkeen. Enhän minä Summer Warssia voinut väliin jättää, kun pitkästä aikaa leffateatterissa jotain muutakin animea, kuin Studio Ghibliä (Japanin Disney-vastine). Helsingin Rakkautta&Anarkiaa festivaaleillakin teos ehti palkintoa keräämään, mikä onkin syynä siihen, että leffa teattereissa kiertää.

Internetin tulevaisuus (?)
Summer Wars kertoo mahtisuvusta, joka istuu ruokapöydässä, syö nuudeleita ja juo sapporoa. Ei ole tuo olut kyllä minun makuuni. Ei pahus eihän tuo leffan juoni ollutkaan, vaan se mitä siinä käytännössä tapahtuu. Anteeksi spoilaus. Leffan juonena on, että Oz-niminen järjestelmä on ajanut ohi facebookin ja itseasiassa myös kaiken muun mahdollisen asioiden hoitamisen netissä. Yhdysvaltojen presidenttikin voi Ozin kautta laukaista ydinohjuksen, jos naapurivaltio ei vastaa kaveripyyntöihin. Tämä ei ollut vitsi. Ohjelman tarkoitus todellakin on, että käyttäjätilillä on kaikki samat oikeudet, kuin itse käyttäjällä live-maailmassa.

Koodiapina-san ja Mikrotuki-san
Elokuvan päähenkilö on nuori poika, joka on töissä Ozissa "koodarina" ja aiemmin mainitun mahtisuvun tyttö tarjoaa tälle toista kesätyötä perheensä luota ja näin ruokapöytä ja nettimaailma saadaan yhdistettyä. Tämän etätyöskentelyn aikana Oziin tietysti hyökätään ja miljoonia tilejä kaapataan ja päähenkilömme lavastetaan syylliseksi tähän kaikkeen. Tästä käynnistyy luonnollisesti operaatio maineen ja maailman pelastamiseksi. Parasta leffassa syömisen lisäksi onkin ehkä mahtisuvun ylilyötyjen resurssien hyväksikäyttö. Parempi tietokone? Hei mullon töissä korkkaamaton supertietokone yliopistoa varten! Virtaa? Oota mä tuon mun kalastusaluksen tohon karppilampeen! No entäs... Hei mä olen armeijan joudun-tappamaan-sut-jos-kerron -osastolla duunissa venaa vähän...


This is how we roll hax
Tämä kaikki saattaa kuulostaa taas yhdeltä nörttitaivaalta ja ainekset mahtavuuteen elokuvalla onkin kasassa, mutta valitettavasti lopputulos ei vain yllä tarpeeksi pitkälle. Mietein pari kertaa, mistä leffa on palkintonsa ansainnut, mutta kai se johtuu taas siitä perinteisestä litaniasta, että  "itämaiset leffat on niin eksoottisia ja taiteellisia ja koska animaation keinoja on käytetty aikuismaisen tarinan kertomiseen." Ei se nyt kuulkaa riitä kyllä tämä on aikalailla tusinatavaraa. Niitä muita ei vain kukaan ole kiskonut mukaan jonnekin peräpohjolan festareille. Jaa meinaanko, että jos ei ole katsonut tälläistä tavaraa aikaisemmin, niin voi pitää tästä? ...En.

Ja sinä tietysti kuvittelit, että kaikki otakut tykkäävät mistä tahansa animesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...