torstai 10. marraskuuta 2011

Pointy Eared Shenanigans to the Rescue!

Pelin viimeinen vuoro alkaa - Yksin ja saarrettuna
Aiemmin mainitsemani Porin WH40K-liiga on pyörähtänyt liikkeelle ensimmäisten pelien myötä ja täytyy sanoa, että omat lähtökuoppani eivät ihan suurinta herkkua olleet. Vastustajaksi eksyi Kardinaali örkkeineen, joka on jo sinäälläänkin varsin ärsyttävä "horde". Lisää hulppeutta loivat alkunopat, jotka antoivat liigan tehtävistä eteen viisi objectiivisen Dawn of War -pelin, jonka aloituksen örkit vielä veivät. Mikäs sen mukavampi tapa aloittaa peli, kuin katsella jo valmiiksi puolessa välissä kenttää nököttävää laidasta laitaan ulottuvaa rivistöä vihernahkoja.

Rehellisyyden nimissä hion heti tavoitteitani realistisemmiksi pelin suhteen. Jokaisessa liigapelissämme on jaossa 20 pistettä pelaajien kesken ja nyt tärkeintä ei ollut omien pisteiden kerääminen, vaan mahdollisimman monen pisteen estäminen örkeiltä. Tehtävämme oli siis seuraavanlainen ja näkyvissä ovat myös liigapisteiden jakautuminen suhteessa pelin tulokseen.
Mission: Seize Ground (5 objektiivia)
Deployment: Dawn of War
Erotus objektiiveissa:
4+ 20-0
3 16-4
2 13-7
1 11-9
0 10-10
Masentavaa on, että vaikka saisin pidettyä yhden objectiven itselläni, niin vastustaja vie silti kaikki pisteet, jos onnistuu saamaan haltuunsa muut. Toisin sanoen olisi estettävä vastustajaa saamasta vähintään kaksi kohdetta, jotta pisteet lähtisivät jakautumaan ja 1-2 objectiven erolla taas päästäisiin jo varsin tasaisiin lukuihin. Tämäkin oli kuitenkin toiveajattelua, sillä örkkien massat vyöryivät kohteisiin vasemmalta ja oikealta omien joukkojeni huventuessa tasaiseen tahtiin. Viidennen vuoroni alkaessa tilanne oli musertavat 5-0 örkkien hyväksi ja minulla oli jäljellä vain yksi yksikkö, mikä onnekseni oli pilke silmäkulmassa koottu munakorini. Kenttää tuijottaessani olin jo vähällä luovuttaa pelin, sillä vaikka ryhmäni rynnisi viemään yhden objectiven pois örkeiltä ei se vielä muuttaisi pisteitä mitenkään. Peliä olisi siis turha jatkaa...paitsi jos...

Kardinaali oli hyökännyt viimeisenä temppunaan wraithguardini kimppuun yksittäisellä Killer Kanilla tarkoituksena yksinkertaisesti sitoa porukka lähitaisteluun ja näin ratkaista peli. Ryhmäni kuitenkin paloitteli purkin osiin välittömästi ja tämän ansiosta pääsin consolidatella hieman asettelemaan ryhmääni edullisempaan kuvioon. Suunnitelma aukeni silmieni edessä.

Objective - Örkki - Wraithguard - Karandras - Farseer
Yritän tämän kaavion avulla hieman selostaa tapahtunutta. Tuosta postauksen yläreunan kuvasta näette miltä tilanne näytti fyysisesti. (Kuvassa näkyvä Falcon on jo tuhoutunut.) Koska munakorini sisälsi wraithguardin lisäksi myös kaksi IC:tä, niin lähdin täysillä tavoittelemaan kolmen kohteen eväämistä örkeiltä. Itse wraithguardin käyttö oli tietysti varminta, sillä se kestäisi edelleen hyvin kuritusta. Kardinaali oli kuitenkin raivostuttavasti parkkeerannut pari "kilpuria" objectiven eteen, joten reitti ei ollut suorin mahdollinen. Hyökkäsin lähtitaisteluun pikkuautoja vastaan ja heilautin pari haamusoturia niiden ympäri kosketuksiin sinne valuvien örkkien kanssa ja näin pääsin tarpeeksi lähelle objectivea.

Ei hullumpi asetelma...siis jenkkifutikseen - Charge!
Karandras irtaantui ryhmästä ja Move Through Coveria hyödyntäen juoksi liiturin raatoa pitkin suoraan keskikenttää pitävien örkkien niskaan moottorisahamiekka ulvoen. Tai ehkä se oli soturi itse kuka näistä tyypeistä ottaa selvää. Örkkejä kaatui sinne tänne ja objectivessa ei kukaan pystynyt hetkeen pitämään sormeaan kiinni, mutta lopulta örkkinobin koura kaatoi yksinäisen lordin multiin. Eternal Warrior suojasi kertaiskulla kuolemiselta, mutta iskuja tuli vain liikaa. "Invulle" olisi todellakin ollut käyttöä. Tämä kohde olikin riskeistä suurin ja siksi siihen valittiin paras mahdollinen mies, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt. Vain hitusen olisi örkkinopan tarvinnut pyöriä huonommin, niin olisin vienyt tämänkin.

Uusi lastenkirja: "Missä Karandras luuraa?"
Farseerin työ oli sinäänsä helpoin, muttei sekään aukoton, sillä pelin venyessä örkit saisivat tilaisuuden korjata tilanteen. Yksinäinen psyykkeri koukkasi alakautta kiinni venyneeseen örkkiletkaan ja sääntötekniikka imi näin ryhmän pois omalta objectiveltaan jättäen sen tyhjäksi.

New Psychic Power: Tractor Beam
Kolmesta raivohullusta syöksystä siis kaksi onnistui ja näin peliä tasoitettiin hieman viime hetkellä. Viimeisen nopan pyörintä ratkaisi pelin päättyväksi viidenteen vuoroonsa ja näin 3-0 tilanne jäi lopputulokseksi. Normaalissa pelissä tällä ei olisi ollut merkitystä, mutta liigapisteiden suhteen näin saatiin tasapainoa horjutettua. Pistetilini aukesi siis edes neljällä liigapisteellä. Tämä viimeisen vuoron suippokorvabaletti sai kuitenkin hävitynkin pelin tuntumaan niin hyvältä, että päätin jakaa sen myös teille.

Objective - Örkki - Wraithguard - Farseer

1 kommentti:

  1. Juurikin tämä viime kierrosten kikkailusi teki pelistä mielenkiintoisen. En olisi itse varmaan edes keksinyt sinun tilanteessasi tuota suorittamaasi temppua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...