keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Untako tämä on vai näenkö todella avointa tilaa pöydälläni?


Inspiraatiota vahvistaakseni siivosin pöydän viikonloppuna. Blogini mukaan viime kerrasta on näin pitkä aika. Kyllä tää figubloggaus siis kuulkaa kannattaa voi kivasti kauhistella, että kuinkas monta kuukautta sitten sitä on työpöytänsä viimeksi raivannut. Siivottuani totesin myös, että en ole tänne blogiin laittanut askartelupaikkaani vielä ollenkaan ja sehän kuuluu tunnetusti välttämättömyyksiin pakollisten lemmikkikuvien sun muiden rinnalla.

Harrastepöytäni ei valitettavasti vielä ole sellainen eeppinen tammihirviö mitä kohti kaikkien figuharrastajien selvästi kuuluu pyrkiä, mutta tilanpuutteen vuoksi maalauspiste joutuu palvelemaan myös muita tarkoitusperiä. Esimerkiksi kuten aikaisemmin puhuin, niin tämä pöytä ja huoneessa oleva toinen samanlainen yhdistyvät aina tarvittaessa myös pelipöydäkseni, joten työpisteen inspiroivasta kauneudesta on karsittava toistaiseksi. Mitäpä sitä maalauspisteeltä toisaalta vaatimaankaan kuin kunnon pöytätilaa. Isommat valaisimet pitäisi hankkia jossain vaiheessa, mutta nykyisissä on sentään päivävalolamput vähentämässä värisävyjen kanssa sähläämistä. Vaihtui lamput hyvin äkkiä sen ensimmäisen "Mitä helvettiä mä olen eilen illalla maalannut?"-episodin jälkeen eräänä aamuna.




2 kommenttia:

  1. Kyllä tuossa työskennellä kelpaa - tilaa on ainakin kaksinkertaisesti minun pieneen mutta intiimiin kopperooni verrattuna :)

    Tosin, kaksi kertaa tilavampi kerää kaksi kertaa enemmän ylimääräistä roinaa :P

    VastaaPoista
  2. Olet erittäin tuskallisesti asian ytimessä! :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...