sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sunnuntaisarjis: Megatokyo


Jollain astraalisella tasolla on suoranainen vääryys, etten ole tätä nettisarjisten isoa nimeä vielä millekään sunnuntaille törkännyt, joten lienee aika nostaa esiin MEGATOKYO, jonka rauhoittava tunnuslausahdus "relax, we understand j00" on tyynnytellyt lukijoita jo yli kymmenen vuoden ajan. Heti alkuunsa on kuitenkin syytä varoittaa, että sarja sisältää äärimmäisen suuria määriä l33tspeakkia. ...ja toisena varoituksena teille itämaarajoitteisille, että anime/manga näyttelee toki oleellista osaa tarinassa ja sen tyylissä, mutta luonnollisesti sisältö pyörii myös ylipäätään nörtteydessä.


Tämäkin sarja ikävä kyllä kuuluu niihin, jotka minulta on jääneet kesken. Varmaan 3-4 vuotta jo sivuja lukematta. Hups. Täytyy tämänkin kohdalle raapustaa merkki seinään, että pitäisi taas joskus kokeilla, että vieläkö/joko taas maistuisi. Sarja kuuluu kuitenkin ehdottomasti siihen kategoariaan nettisarjiksia, jotka ovat olleet minulla ainakin jossain vaiheessa isossa roolissa ja ahkerasti lukemistossa. Näin ollen onkin ehdottoman välttämätöntä nostaa se esiin, jos-joku-ei-ole-vielä-tähän-sarjaan-sen-10-vuoden-aikana-törmännyt.

KAAPPAA K4RHU - Suomessa tämä juliste saavuttaa aivan uudenlaisen tason
Sarjaa löytyy muuten jonkin verran myös suomeksi ovelasti nimetystä osoitteesta www.megatokio.com.


1 kommentti:

  1. Juuh tämähän on ihan kivaa luettavaa täytyy itsekkin sanoa etten ole kokonaan sarjaa lukenut ja aloitinkin aika myöhään luettuani joskus lukiossa sitä kipeänä koko päivän (varmaan 3 ensimmäisen vuoden edestä sarjakuvaa tai jotain yhtenä päivänä) Mutta kyllä itsekkin on tullut näitä naurettua, mutta jotenkin ei vaan nappaa lukea sitä lisää en tiiä miksi. Noh ehkä joskus. Ja nyt tuli heti mieleen tehdä UT 2K4:n Capture the Beear, johon laittaa Karhu-tölkki lipuksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...