Leffaisku: True Grit

Thunder Horse Cavalry

Bang Bang Lucky Luke... anteeksi... True Grit on se juttu mikä Space Wolveseilla oli codexi-pari-sitten.. Eih anteeksi. Ei saa lyödä heti läskiksi vakavaa elokuvaa. Tämä juontaa kai juurensa siitä, että leffan suomalainen lisänimi on "Kova kuin kivi." Ei kai siinä muuten mitään, mutta en osaa päättää, että onko se liian korni vai juuri sellainen, kuin länkkärissä kuuluu ollakin. Sitä tämä leffa kuitenkin todella on eli wanha kunnon länkkäri.

Pari leffalippua uhkasi vanhentua, joten täytyi tuijottaa sitten ihan kaksi leffaa viime viikolla. Ensimmäiseksi Porin valikoimasta tuli tosiaan valittua katseluun True Grit. Myönnettäköön, että leffa osui tutkaani vasta, kun tavallisuudesta poiketen selasin Oscar-ehdokkaita läpi. Väkisinkin kiinnitti huomiota siihen, että joku ihmeen länkkäri on kahminut ehdokkuuksia kaikilla käsillä ja jaloilla. Ahdisti tottakai taas, kun joku lapsi hyörii leffan keskipisteessä, mutta ajattelin, että kait Jeff Bridges nyt tarvittaessa sellaiselta puree pään poikki. Pieniin saappaisiin herra ei muuten todellakaan hypännyt, sillä aikaisemmassa filmatisoinnissa lapsenvahtina toimi John Wayne.

We mean business - Tämä sakki vaatii asiaa

Niin tosiaan se itse leffa. Ei tämä nyt mikään länkkärileffojen Pirates of the Caribbean ainakaan ollut, mutta tykkäsin kyllä teoksesta. Oli mukavaa vaihteeksi istua keskellä jotain edes hieman erilaista maailmaa. Oikeastaan vähän kyllä ärsyttää raapustaa nyt leffoista ylipäätään, koska tuntuu, että kaikki tekstini ovat muotoa: "No ei se nyt maailmoja mullistanut, mutta oli se viihdyttävä, kun siinä oli tällänen kiva juttu." Onneksi elokuvan hyvät puolet eivät kuitenkaan lopu siihen, että se on länkkäri. Ehdottomasti parasta teoksessa on näyttelijöiden vahvat roolisuoritukset. Palkkionmetsästysbossen eli Bridges-Steinfeld-Damon -kolmikon täysin nappiin vedettyjä hahmoja on mukava seurata.

Olin oikeassa, että Bridgesin hahmo puree kakaralta pään poikki. Paitsi, että leffan kakara ei ollutkaan se kakara ja poikki purtiin kieli eikä pää. Paitsi, että hampaat eivät olleet Bridgesin... Umm. Katsokaa leffa, niin ymmärrätte, mitä horisen. Yritän sanoa, että tekijät ovat jälleen onnistuneet mahdottomassa ja tuoneet valkokankaalle lapsihahmon, joka ei ärsyttävyydellään saa paikkoja irtoamaan hampaista. Tämä on tosin saavutettu lyömällä lapsesta henkisesti aikuinen. Jossain tapauksissa tästä ratkaisusta voisi myös sakottaa, mutta kun otetaan tapahtuma-aika ja -paikka huomioon, niin on täysin ymmärrettävää, että lapsi on joutunut aikuistumaan nopeasti. Hailee Steinfeld suoriutuu tehtävästään oikein hienosti.

Mää mökötä ku en oo avaruusrangeri

Pitää kait vähän sentään kitistä siitä leffan varsinaisesta kakarasta eli Matt Damonista. Pakko sanoa, että tyypin roolihahmot yleensä ärsyttävät allekirjoittanutta. Poikkeus on lähinnä Jason Bourne, joka jostain käsittämättömästä syystä ei käy hermoilleni, vaikka naama onkin sama. True Grittiin Damon kuitenkin istui ihan mukavasti omalle paikalleen. Bridgesin suoritukseen pystyi tosiaan luottamaan jo etukäteen, eikä mies tietenkään pettymystä tuottanut. Herran silmälappuinen hahmo on tavallaan hieman erilainen Äijähahmo, mutta taas mietityttää, että johtuuko se vain siitä, että ollaan villissä lännessä. Enkä nyt tarkoita, että hän olisi mikään superäijä vaan päinvastoin hieman huvittavalla tavalla juoppohullu, mutta silti Äijä. Äijä, jolla on tapana tuijottaa asioita hetken suu auki ja sitten todeta ääneen jotain itsestään selvää, kuin oltaisiin telkkarin aamupiirretyssä ...mutta silti Äijä. Joo en selvästikään saa otetta.

Nyt riittää se jorina

Ei nyt ole taas kovin tasapainoista tekstiä, mutta ei tämän nyt mikään vakava arvostelu ole tarkoituskaan olla. Kunhan puran hämäriä tuntojani katsottua kohtaan ja toivon, että ehkä joku saa tekstistä jotain irti sillä tapaa, että uskaltautuu leffaa kokeilemaan. True Grit on joka tapauksessa siis leffa, jonka katsomista kehtaan suositella, jos aihe kiinnostaa.

Sitä muuten rupesi miettimään koska on ylipäätään viimeksi jotain Westerniä katsonut ja lähinnä tulee mieleen Blueberry, joka on pikemminkin intiaanien huumehöyryistä koostettu tietokoneen cgi-näytönsäästäjä, kuin länkkäri. Onneksi 3D-leffat eivät olleet kehissä vielä tuolloin. True Gritissä länkkäriin uppoutuminen oli jotain ihan toista tasoa ja täytyy sanoa, että alkoi harmittaa, ettei valinnut leffaevääksi jotain tyyliin kuivalihaa. Kuivalihaa, joka on kovaa kuin kivi... äääh..