Leffaisku: The Last Airbender

Tuli käytyä leffassa taas. Vuorossa oli se Avatar ennen Cameronia eli The Last Airbender. Annan homman lässähtää heti kättelyssä ja totean, että leffaa oli kiva katsoa, koska fantasialeffoja on vaan ylipäätään niin vähän nähtäväksi.

Pannukakusta suoraan oleellisempaan yllätykseen. Sarjan ja siten myös leffan päähenkilökaartihan on varsin nuorta ja itseä aina kaihertaa jo etukäteen lapsi-/teinihahmot (perua anime-traumoista). Älä käsitä väärin ei tämä tarkoita, että se tekisi elokuvasta automaattisesti huonon. Enhän muuten olisi edes lähtenyt leffaa katsomaan. Annan kyllä mahdollisuuden reiluun oikeudenkäyntiin (hyvin epä-inkvisiittorimaista, tiedän). Airbenderin kakarat eivät kuitenkaan olleet rasittavia ja se on hieno juttu. Tämä voi kuitenkin johtua täysin siitä, että leffa ei anna heille aikaa käydä rasittaviksi!

Huonokuntoisempi katsoja saattaa hengästyä leffassa, syytä siihen edes tietämättä. Lisäksi huonoälyisempi katsoja taas saattaa kuvitella, että leffan tapahtumat sijoittuvat vain muutaman päivän ajalle. Totuus näiden huonohenkilöitymien takana on kuitenkin se, että leffa itseasiassa tuntuu mitään ilmoittamatta hyppivän ajassa eteenpäin useita viikkoja kerrallaan ja  useita kertoja.  Tämä on tottakai ymmärrettävää televisiosarjaa leffaksi puserrettaessa. Tästä myös seuraa se, että hahmot eivät kerta kaikkiaan ehdi käymään hermoilla, koska heille ei anneta aikaa kitistä matkan rasituksista ja elokuvan romanttinen osuuskin mahtuu kolmeen minuuttiin, koska kaikki varjoista suoritetut haikailevat katseet on pikakelattu suoraan pois. Tälläinen törkeä käytös katsojaa kohtaanhan on suorastaan...suorastaan ...aivan uskomattoman mahtavaa!

Elokuvan tiivis tahti tosin aiheuttaa myös sen ongelman, että moisella vauhdilla olettaa myös joskus päätyvänsä jonnekin ja sitten leffa jo loppuukin ja jättää arpomaan, että saako tarina päätöksensä joskus myöhemmin vai ei. Asiaa ei auta se, että airbenderi vääntää kasvoilleen yhden hirveimmistä lopetusilmeistä ikinä.

3D-lasit nenällä oltiin taas elävää kuvaa katsomassa ja eipä se kauheasti tähänkään leffaan extraa tuonut. Tähän mennessä se on ollut kivaa lähinnä James Cameronissa ja animaatioleffoissa kuten How to train your dragon ja Shrek. Vähän aikuismaisempaa fantasialeffaa vaan edelleen kaipaisi, sillä tottakai tästä paistoi läpi se, että avatar on hieman nuoremmille suunnattu. Onneksi silti tulipallot lensivät ja vesikansa ymmärsi hukuttaa ihmisiä, joten hyvä juttu. En ole Avatarin sarjaan itse juuri perehtynyt, joten saatoin tuijottaa leffaa ilman mitään kalvavia ennakko-odotuksia. Pari jaksoa olen piirrettyä telkkarista katsonut ja kyllähän se on vaikuttanut keskivertoa laadukkaammalta. Eräästä ei-niin-pienestä, mutta silti yleensä täysin unohdetusta yksityiskohdasta haluan nostaa elokuvalle hattua. Useimmiten, kun lähdetään tekemään asiaan x perustuvaa live-versiota, niin hahmot joko täytetään tunnetuilla näyttelijöillä tai niille kehitetään uusi leffamaisempi ulkonäkö. Ymmärrän tämän toki sinäänsä, koska on tietysti uskomattoman haastavaa löytää henkilö, joka muistuttaa jonkun sienihemmon tekemää viivapiirrosta ja sitten saman tyypin pitäisi vielä muka osata näytelläkin. Airbenderin kohdalla on kyllä pakko myöntää, että hahmot jopa näyttävät aika paljon alkuperäisiltä.

Lopuksi vielä todettakoon, että tämän ei ole tarkoitus olla mikään sanomalehdistä opitun tyylinen arvostelu, eikä toisaalta myöskään mikään hypetys, vaikka positiivisen kautta asioita tällä kertaa höpisenkin. Tämä on ihan omaa fiilistelyäni jonkinlaisesta fantasialeffasta, joita vaan mielestäni on aivan liian vähän. Käsikirjoittaja, joka tekee kunnollisen fantasiakäsikirjoituksen, jonka ideaa ei ole ryövätty jostain kirjasta tulee räjäyttämään pankin. Ei siis kannata kuvitella, että leffa olisi mitenkään ainutkertainen ja uskomattoman eeppinen kokemus, koska sitähän se ei sentään ole. Ihan nätti ja kelpaa parempia aikoja odotellessa.