perjantai 3. joulukuuta 2010

Leffakatsaus loppuvuoteen

Rupesin tuossa pohtimaan, että mitäs uusia leffoja tänä vuonna vielä on tulossa valkokankaalle. Pitipä oikein kaivella, että olikos niiden seassa vielä jotain mielenkiintoista. Pitänyt itseassa raapustaa tämä pikakatsaus tänne jo vaikka kuinka kauan, mutta tullut koko ajan kaikkea muuta. Edetäänpä nyt ensi-ilta järjestyksessä sitten.

1. RARE EXPORTS

Itseasiassa juurikin tänään perjantaina 3.12. tämä viteo saa ensi-iltansa. Tätähän ei yksinkertaisesti voi jättää katsomatta. Siitä ei neuvotella ja siitä ei edes keskustella tämän enempää. Jos et ole nähnyt lyhytelokuvia joihin tämä elokuva perustuu, niin painele nyt youtubeen tuijottamaan Rare Exports ykkönen ja kakkonen ja sitten vasta varsinaisen leffan traileri tästä näin:




2. SKYLINE

En oikeastaan tästä niin tiedä. Trailerit eivät itseäni ole mitenkään erityisesti edes säväyttäneet. Hyvä scifi ollut kyllä niin harvassa viime aikoina. Oikeastaan ainoa syy, miksi edes otan tämän esiin on, että scifi ylipäätään on ollut harvassa viime aikoina. Toisaalta olen kyllä ihan pohjaton säkki tieteisfantasian suhteen. Tulee kyllä ihan liikaa ja ihan liian helposti mieleen V+Independence Day.



3. MACHETE

Voi Tarantino minkä taas teit (ei tosin ohjausta, mutta syyttävä sormi kohdistuu silti). Grindhouseista en kauheasti innostunut, mutta kun ottaa huomioon kuinka tehokkaasti Robert Rodriguez unohti fysiikan lait Planet Terrorissa, niin varsin näyttävää jälkeä varmaan olisi luvassa. Olin jo aika myyty minigunista moottoripyörässä. Siinä seikassa on WH40K meininkiä selvästi ja sitä saattaa olla luvassa enemmänkin, sillä neljännen osan nimi taitaa olla Machete in Space. (FilmiFIN)



4. TRON: LEGACY 3D

Uskomaton 3D jatko-osa elokuvalle, jota et ole koskaan nähnyt ja joka perustuu huvipuistolaitteeseen, josta et ole koskaan kuullut! No itseasiassa ei, mutta näin ainakin haluaisin sanoa. Minulla nimittäin on hyvin vahva muistikuva jostain vanhasta Aku Ankasta, että alkuperäinen Tron-leffa perustuisi huvipuistolaitteeseen, mutta se sen lehden journalismin luotettavuudesta. Todisteita moiseen epätoivoisesti kaivettuani on vain uskottava, että leffasta kaikki lähti liikkeelle. Hei ei se olisi ollut ainoa Disney-leffa, joka perustuu Disneylandin vekottimeen. Leffassa nähdään myös pitkästä aikaa valkokankaalla Bruce 'John "Nuke 'em" Sheridan' Boxleitner. Ei tämä nyt ehkä yhtä eeppinen voi olla kuin Tetris the Movie, mutta kiinnostaa kyllä nähdä.




Jokeri: MEGAMIND

Pääpahis päähenkilönä on aina plussaa, vaikka itse traileri ei ihan hirveästi sytytä.



Hmmh no ei mitenkään aivan järisyttävä saalis, mutta eipä tässä vuotta paljoa ole jäljelläkään. Leffa per viikko tms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...