tiistai 30. marraskuuta 2010

Joulupuu on rakennettu ja muita koottuja rantteja


Se wirallinen pikkujoulu oli ja meni viikonloppuna eli nyt kaikilla Joulupukkia pelkäävillä kansalaisilla pitäisi olla talo ainakin pääosin koristeltuna. No täällä ei kyllä ole, mutta parit kyntteliköt ikkunoissa kuitenkin. Jos kuvittelit, että tämän on tarkoitus olla joku kitinä joulun kaupallisuudesta tai vastaavaa, niin tunge pääsi vaikka jenkkiläiseen joulusukkaan. Joulun kaupallisuudesta kitiseminen on yhtä omaperäistä ja hedelmällistä kuin kalat tynnyriin ammuskelleen etsiminen neulasuovasta.

Itsellä tuo 1. adventtiviikonloppu meni varsin tiiviisti pelien parissa. Valitan, mutta ei kyllä mitään uutta lautapeliä ole tarjota niitä odottavien iloksi. Lauantai meni perinteisten Mallorcan, Carcassonnen ja pleikkaripelien parissa Tuike-glögiä siemaillen.  Sunnuntaina taas oli vuorossa sitä itseään eli hodareita, kebabia ja WH40K. Illalla pelisessiosta selvittyäni oli jopa niin hyvin energiaa jäljellä, että aloin sutia väriteeman testinappeja Fire Dragoneille ja Striking Scorpioneille. Senpä vuoksi en maanantaille mitään tekstiä julkaissutkaan.

Otos sunnuntailta: Serpent of Fury jäi hyödyntämättä
Dark Eldareistakin muuten taas sen verran, että GW julkaisi sivuillaan lyhyen tarinan White Dwarfista vuodelta 2000 nimeltään The Torturers Tale (PDF). Itse ainakin toivotan kaiken fluffin aina tervetulleeksi, vaikka vähän kierrätetynkin sellaisen.

-----  <varoitus>
----- Saavutamme äärimmäisen epätodennäköisyyden...
----- </varoitus>

Oh bugger, here we go again...
Nyt muuten isketään äärimmäisen epätodennäköisyysmoottorin nappula taas pohjaan ja ampaistaan asiaan, joka on syyllinen tämän viikonloppumuistelun otsikkoon. Joulupuu on rakennettu niih. Eivätpä tilipitappitonttutappilaulujen vääntäjät aikanaan arvanneet, kuinka oikeassa vielä tulevaisuudessa olisivatkaan. Oikeastaan tämä koko blogiteksti viikonlopusta lähti aivoissa liikkeelle siitä, kun kannoin muovikuusen palasia sisälle autosta. Tekokuusi! Pyhäinhäväistys! Kutsukaa inkvisitio! Valmistelkaa rovio... pläh. Haluaisin pitää kauhean rantin aitojen joulukuusten puolesta, jotka on haettu metsästä verenmaku suussa, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, että kaikille se ei vain ole mitenkään mahdollista. Jaksa tuulimyllyille ruveta raivoamaan. Tämä on ensimmäinen jouluni ikinä muovikuusen katveessa. Taistelisin vastaan, mutta ihan jo ensi kuun matkailunkin takia aito kuusi ei olisi viisas ratkaisu. Siinä mielessä kuusen materiaali on ihan se ja sama, koska kaikista jännittävintä siinä tulee olemaan se, että tämä on Tiberiuksen ensimmäinen joulu. Jännä nähdä millaisia kohtauksia kissa saa, kun puita, joista hän kovasti siis pitää, ilmestyy sisälle kasvamaan keskelle huonetta.

Näkökyvyn omaavat ovat varmaan muuten huomanneet, että vaihdoin joulun kunniaksi myös blogini banneria. Kauhean kätevää, kun asuu graafikon kanssa <3

Kun nyt kerran peliaiheissa ollaan pompittu paikasta toiseen, niin vedetään nyt vielä lopuksi mukaan cosplay. Kaunis osoitus siitä, miten kaiken voi tehdä entistäkin eeppisemmin.

Ehkä tämän kaiken randomin jälkeen saadaan taas hetki pysyttyä asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...