keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tuunatako vai eikö tuunata, kas siinä walkkeri

War walkerit ovat toinen yksikkö, joka aiheuttaa minulle hieman vastaavaa päänvaivaa, kuin tuo reunassa vellova Ranger-äänestys. Jos olet missannut, että mistä kirotusta tuossa kyselyssä vaahdotaan, niin voit luntata sen tuosta viime viikkoisesta postauksesta.

No oikeastaan ongelma on paljon pienempi verrattuna noihin metsässä samoojiin. Omistan kolme vanhempaa metallista War Walkeria ja kaksi näitä tuoreempia versioita. Jossain vaiheessa tulee todennäköisesti hankittua yksi Battle Force lisää, joten kolmas olisi sitten niitäkin. Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että armeijaan joskus tunkisi kuusikin War Walkeria aiheuttamaan tuhoa vastustajan massoille, joten näitäkin voisi hyvin tehdä kaksi ryhmää ihan kiusallaan. Pieni ääni pääni sisällä sanoo, että näitä eri versioita pitäisi ehkä jotenkin muokata sopimaan paremmin yhteen. En tosin keksi, että miten esimerkiksi noita vanhempia päivittäisi uudempaan uskoon. Olen kyllä alkanut kaatua siihen suuntaa, että moinen ei ole edes ylipäätään tarpeen ja todennäköisesti ratkaisuni tuleekin olemaan, etten tee niille yhtikäs mitään. Ajattelimpa kuitenkin hieman jakaa tätä tuskailua ilmoille, jos jollakin vaikka sattuu olemaan ehdotuksia asiaan. Plus, että kuten aiemmin olen todennut, niin tähän blogiin ajatusten laittaminen jotenkin vähentää niiden turhaa vatvomista.

Juu ja kuvat on ryövättyjä tietenkin eikä omia walkereitani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...