sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lisää blogipohdintaa


Jaha joku merkkipaalu taas. Kaksi kuukautta tätä mielipuolista bloggausta takana. En kyllä pidä mitään kakkukahveja vielä tämänkään johdosta sori vaan. Ja kuten varmasti arvasit, niin ei sunnuntaisarjista tänään. Jaahas mitäs arvon tilastoni sanovat tällä hetkellä. Näiden parin kuukauden aikana rantteihini on käyty törmäämässä jonkin verran päälle 2200 kertaa. Päivittäiset luvut hieman heilahtelevat. Normaalit luvut pyörivät siellä 30-40 osumassa päivässä, mutta sitten on aina välillä niitä hämäriä piikkejä tilastoissa. Syyllinen kaikista suurimpiin kävijäpiikkeihin on näyttänyt olevan tuo keskeneräinen Venom, jonka aikaisemmin postasin.

Vaikka kävijämäärät ovat pysyneet siedettävinä koko ajan, niin kommenttien määrä on vaivoin muuttunut mihinkään. Tämä saattaisi turhauttaa kovasti, ellen olisi jo muissa yhteyksissä sisäistänyt sitä, että ihmisistä on aivan pirun vaikeaa välillä saada mitään irti. Tämä korostuu erityisesti täällä Satakunnassa ja varsinkin Porissa. Harrastustoimintaa täällä pyörittäessä sen on kyllä oppinut turhankin hyvin. Heh, näkeehän sen Sotavasarassakin, kuinka vähän sanottavaa ihmisillä lopulta on. Molemmissa merkityksissä.

Eniten tässä on oikeastaan miettinyt sitä, että pitäisi ehkä vähän rauhoittaa tuota päivittelyn tahtia. Tulee välillä olo, että joku paljon oleellisempi teksti jää tuoreemman pikakirjoituksen jalkoihin. Ehkäpä joku kävijäkin saa enemmän aikaa sisäistää postausta ja ehkä jopa vahingossa kirjoittaa siihen kommentin. Lisäksi joulukuu lähestyy ja se aiheuttaa kaikkea sellaista elämöintiä, että olisi muutenkin typerää raapustaa tekstejä jokaiselle paikalle. Kenties tekin ymmärrätte pysyä netistä poissa sen päivän tai pari. No minä en oikeastaan itse ymmärrä, mutta se nyt on sivuseikka. Oleellista on lähinnä sekin, etten suostu maalaamaan itseäni sellaiseen nurkkaan, että tuntisin olevan pakko kirjoittaa päivitys, vaikka ei mitään sanottavaa siihen väliin olisi. Ei tämä pohdinto kylläkään tarkoita, että tahtini hirveästi muuttuisi. Eiköhän uutta luettavaa löydy ainakin kuutena päivänä viikossa eli varmaan vahingossa seitsämäntenäkin. Maanantain postauksen ainakin nyt skippaan sitten ihan tarkoituksella uhrilahjaksi.

Naksuttelin myös tuohon oikealle uuden kyselyn, jolla yritän vähän kartoittaa, että mistä kaikesta ihmiset ovat figurintamalla kiinnostuneita kuulemaan. Pääsevät kaikki muutkin figuista bloggailijat sitten tuijottelemaan tuloksia.

Eilinen meni taas vaihteeksi animuseuran touhuissa ja tällä kertaa tekosyynä pikkujoulut, jotka itseni ja muutamien muiden suhteen kuluivat suurilta osin Dominionin lätkimiseen ja 40k:sta vaahtoamiseen. Tänään ottanut rennosti ja pohdiskellut huippusalaista hyshys-projektia. Olisi kaksi viikkoa aikaa tehdä kilpailutyö animeseuran vuosijuhlan mecha-suunnittelukilpailuun. "I have a cunning plan..."

6 kommenttia:

  1. Uoooorgh ! Mitä minä nyt luen aamukaffeen kanssa ?! No ei vaineskaan, blogia on parempi pitää kun sen tuntee nautinnolliseksi - ei siis saa rasittaa itseään loppuun sen takia. Lautapeliarvostelut ja höpötykset ovat todella mukavia, yleiset rantit ja taisteluraportit. Meinasin sanoa että luen kyllä koko joulun, mutta Merikarviallapa ei taida olla nettiä enää kotona, d'oh... Saatanpa myös oman blogin aloittaa tämän innostamana jos rahkeet kestävät, yliopiston pirulainen vain syö kaiken ajan! Ja saattaisi sinne muutama Uncharted Seas juttukin ilmestyä nyt kun vaikuttaisi neljä pelaajaa olevan...

    - Zombie

    VastaaPoista
  2. Mielestäni sulla on blogissa hyviä juttuja, joissa on myös asiasisältöä... Vähäisen kommenttien määrän laittaisin tässä tapauksessa tyypillisen suomalaisen sulkeutuneisuuden piikkiin. Ja huomaan kyllä itsekin joskus lukevani hyvän blogitekstin, mutta tyydyn vain hymähtelemään ja nyökyttämään päätäni, sen sijaan että kirjottaisin muutaman sanan bloggaajalle... Itselläkin oli aluksi turhautunut fiilis, kun oli maalannu mielestään jotain yber-hienoa ja veisannu pitkät jutut päälle, eikä kommentteja sitten tullu millään... Mut sen jotenki oppi hyväksymään, kun tiesi kuitenkin että jengiä käy tasaseen tahtiin blogissa ;) Anyway... jatka samaan tahtiin!

    VastaaPoista
  3. Oikeastaan yksi oleellinen syy skipata tämän päivän postaus on siinä, että saan jättää sen tekemättä omilla ehdoillani, eikä sen takia, että ei vain ehdi. Nyt ei kasaannu mitään paineita tulevaisuuteen ;) Ei sinäänsä, että ainakaan burnoutista olisi tässä touhussa pelkoa päinvastoin tämä on ollut oikein rentouttavaa puuhaa.

    Ja hei Zombie pistä blogi pystyyn vaan. Ei sellaisen pitämiseen tarvitse olla yhtä sekaisin kuin minä, että näin rajua vauhtia pitäisi yllä heti alussa. Vaikka Tez näyttääkin uhonneen nappaavansa saman tahdin omaan blogiinsa, niin kyllä mielestäni hyvälle blogille riittää helposti vaikka vain yksikin postaus viikossa. Turha stressata moista ja jos stressaa, niin syyt blogin pitämiseen ovat kenties väärät.

    Ja kiitokset vain Alexander Manille jälleen. Kuten tosiaan jo tuossa tekstissäkin mainitsin, niin tullut sen verran erilaisissa harrastuspiireissä pyörittyä, että tietää kyllä jo, että jos palautetta ei tule, niin se ei varsinaisesti merkitse yhtään mitään. Suomessa ollessa tosiaan tuntuu siltä muutenkin, että paras tapa saada kommentteja on tehdä kirotusvihreitä tai trollata ;)

    Ja toisaalta onko se nyt edes pelkästään Suomessa se vika. Katsoo noita ulkomaisia blogeja, joissa seuraajat alkavat lähestyä sitä tuhannen maagista rajaa ja kommentteja on usein silti vain kourallinen.

    VastaaPoista
  4. Furinji wrote
    "Vaikka Tez näyttääkin uhonneen nappaavansa saman tahdin omaan blogiins..."

    Tästä puheen ollen voisin jatkaa figujen maalausta. Ja tosiaan yritetään täältä lukija puolelta lisätä kommentointia.

    Ai niin Petteri sää kans laitat painostusta Spluugalle se jo eilen illalla tuskasteli peer presurea.

    VastaaPoista
  5. Pah. Spluuga on ollut koukussa siitä saakka, kun syötin sille sen Dire-tempun lauantaina. Siitä ne dominot lähtee kaatumaan.

    VastaaPoista
  6. Tämä on kommentti. Nyt olen kommentoinut.

    No mutta jos ihan tosissaan: ehkä miekin yritän kunnostautua ja heitellä kommenttia aina silloin tällöin, kun kuitenkin tätä blogia alkanut säännöllisesti lukea.
    Juu, ei se jokapäiväinen postaustahti ole mitenkään pakollinen, silloin postataan kun on sille aikaa ja aihetta. Sulla kuitenkin hyvää tekstiä tulee, niin keep it up. :)

    -Pasi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...