tiistai 16. marraskuuta 2010

Tuore tutkimustulos: Tunnelin päässä valoa myös vampyyreille


Nyt alkoi scifistillä mittari heilumaan ja hälytyssireenit soimaan. Eijei Kate Beckinsalen takia, vaikka hän kovin sievä neito onkin. FilmiFIN-sivusto uutisoi eilen, että Beckinsale nähdään Underworld 4-leffassa. Ei en ole innoissani ja puulla päähän taottu senkään takia, että tuo keskinkertainen vampyyrien hippaleikki saa taas jatkoa, vaan sen takia, että kirjoittajien seassa mainitaan yksi maagisista nimistä maagisimpia: Joseph Michael Straczynski eli kaverien kesken JMS. Toistakaa perässäni: Tuo mies on nero. Jos olet tuijottanut Babylon 5:n juonikuvioiden verkkoa tai törmännyt vahingossa Supreme Power-nimiseen sarjakuvaversioon Teräsmiehen touhuista tai johonkin muuhun yhtä tiukkaan tavaraan tuolta herralta, niin ymmärrät ehkä vähän hokemaasi lausetta.

Vaikka JMS:n nimi mainitaan vain pienenä sivuhuomiona käsikirjoituksen viimeistelijänä, niin jo pelkästään se saa minut odottamaan tuota elokuvaa mielenkiinnolla. Myönnettäköön, että olen nähnyt Underworldeista vain sen ensimmäisen. Odotin siltä jostain syystä aika paljon, kun kerrankin oli saatu vampyyrit ja ihmissudet samaan elokuvaan(Huoh. toista on nykyisin). Aivot narikkaan toimintaleffa + vampyyrejä + ihmissusia, siis kyllä kiitos, mutta valitettavasti ei kiitos. Petyin leffaan, mutta tavallaan pidän leffasta, joka lähinnä tarkoittaa sitä, että vuosien aikana on tullut leikattua muistikuvista pois kaikki kurja ja jätetty jälkeen vain kiva World of Darkness-maailman tyylinen fiilis. Valitettavasti tätä kirjoittaessa mieleeni palasivat ne kapiset rakkikoirat katuojista, joita leffassa myös ihmissusiksi kutsuttiin. Argh... Pitäisi ehkä kaivaa se trilogia jostain käsiini ja vilkaista sitä hitaasti ja rauhallisesti.

Olen muuten vampyyrileffoissa aina niiden metsästäjien puolella. Tahdon Team Van Helsing-paidan. Jos muuten tuossa Kate Beckinsalen ensimmäisessä vampyyrirymistelyssä ihmissudet olivat roskaa, niin hänen toisella yrittämisellään mentiin nappiin, sillä Van Helsing-leffassa olevat ihmissudet ovat parhaita, mitä olen valkokankaalla tähän mennessä nähnyt. (Mini-spoileri: Varsinkin se musta siellä lopussa.)


JMS on muuten käynyt siunaamassa läsnäolollaan myös ensi vuonna tulevan Thor-leffan kirjoituksia, joten siinä itselleni yksi syy lisää odotella sitäkin.

Vasara Iron Man 2:n loppupätkästä
Ai niin tänään jatkuu kaveriporukan miniturnaus. Vuorossa ilmeisesti Örkit vastaan Tyranidit ja Eldar vastaan Tau. Juu pahoittelen en ole vielä edes ehtinyt naputtelemaan ylös kahinointiani 'nidien kanssa.

2 kommenttia:

  1. Uorgh, Underworld...katsoin ensimmäisen ja oli sellainen ''meh'' tunne, sitten ihmettelin kun kakkonen julkaistiin, jähmetyin kolmosesta mutta... siis nelonen !? Katsotaanko näitä oikeasti niin paljon että Underworldin jatkaminen kannattaa..? Ja voihan nyt häpeä, tarvisi katsoa Iron Man II, mutta kun en ykkösestä pitänyt niin valtavasti niin jäänyt katsomatta vielä.

    ''Words ! I grow weary of words, let my hammer speak !'' ;D ja btw Thor Ragnarok saaga (vain kuusi osaa) on loistava jos eeppisyyttä kaipaa, toivottavasti tuo leffa nyt sitten tehdään kunnolla... kuten myös Kapteeni Amerikka ! Go Red Skull ! Ja vieläkun M.O.D.O.K näkyisi ja ja ja ja ja... ja nyt kun vauhtiin päästiin niin Dragon Lance + Drizzt leffa hyvin tehtynä !

    Jouluna kaikki on mahdollista !

    - Zombie

    VastaaPoista
  2. Onhan tuossa kieltämättä aika hyvä lahjalista joulupukkia varten.

    Itse pidin kyllä Iron Man kakkosesta, mutta niin tykkäsin kyllä ensimmäisestäkin. Eiväthän ne juonen puolella ole mitään erikoisia elämyksiä, mutta ei kai nyt kukaan oikeasti supersankarileffoja sen takia katsokaan...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...