torstai 21. lokakuuta 2010

Grey Knight Hero, WIP


Tuli viime viikonloppuna löydettyä yksi rakkaimmista projekteistani, joka valitettavasti törmäsi aikanaan pahasti seinään. Ylitsepääsemättömäksi muuriksi nousi kaksi asiaa: 1. En osannut päättää olenko tekemässä Inquisitor Lordia vaiko Grey Knight Heroa ja 2. Ei ollut pienintäkään ideaa mistä rakentaisin tykin. Okei ensimmäinen ei ollut todellinen ongelma. En vain suostunut ratkaisemaan sitä. Halusin todella todella paljon tehdä inkvisiittorin, mutta oli täysin selvää, että viisaampi ratkaisu on ritari. Tarpeeksi järeää runkoa psycannoniin en sitten taas oikeasti keksinyt millään. Kohtalo tai keisarillinen johdatus kuitenkin puuttui peliin, kun laatikossa lojui vieretysten tuo projekti ja yksi vanha örkkisprue.

Juu pitäisi keskittyä täysillä eldareihin, mutta ne ovat olleet taas jumissa hetken aikaa. Syyllinenkin siihen kyllä jo löytyi ja se on luunvärinen panssari. Ei en kadu sitä, mutta kun armeijalista on pelkkää wraithbone-palikkaa, niin maalatessa turtuu. Pelastus löytyy vaihtelusta ja itselleni parasta herkkua warhammerissa on convertointi. Täydellinen syy vierailla hetkeksi toisen projektin kimpussa! Ei muuta kuin irroittamaan spruesta örkkien plasmacannonia ja pulttaamaan sitä katkaistuun incineratoriin.

Figun pohjana on tavallinen Grey Knight -terminaattori ja viitallinen torso on lähtöisin Fantasy Battlen Archaon the Everchosenista. Selässä nököttävä banneri on tietysti varastettu Witch Hunttereiden Throne of Judgementista. En omista itse valtaistuinta, vaan tilasin sen lyhtypylväät joskus GW:ltä. Hyvä niin, sillä nykyäänhän sieltä ei enää saa niin kätevästi bitsejä tilattua. Tekemistä riittää kyllä vielä. Viitan paikkausta greenstuffilla olen vasta aloittanut ja muutenkin viimeisteltävää on kaikkialla. Psycannon kaipaa vielä sovittelua (se on sinitarralla paikoillaan tällä hetkellä) ja paljon lisää yksityiskohtia. Työtä riittää, mutta ajattelin käyttää tätä figua aina höyryjen päästämiseen, kun alkaa silmissä sumentua suippokorvien tuijottamisesta. 

Ja tämä auttoi! Olen nyt saanut Warp Spidereitten testinapin maalattua aikalailla valmiiksi. Siitä lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Tykkään kybällä. Kyllä välillä tekee hyvä "tuulettua" muiden projektien parissa, ettei turru täysin siihen perinteisempään tekemiseen. Yritän saada tällä myönnytystä myös omille projektihaahuiluilleni. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että jotain palautetta sentään tulee. Voi mennä taas hetki ennen kuin tähän palataan. Toivottavasti ainakin, koska se tarkoittaisi, että Eldarit etenevät.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...